Europlanet Science Congress 18.-23.9. Grandassa, Espanjassa

Usean vuoden tauon jälkeen eurooppalainen planeettatutkimusyhteisö kokoontuu perinteseen EPSC (Europlanet Science Congress) -konferenssiin 18.-23.9. Tänä vuonna EPSC järjestetään Grandassa, Espanjassa, paikassa jossa se piti alunperin järjestää jo vuonna 2020.

Edelliset kaksi EPSC-konferenssia on pidetty ns. etäkonferensseina internetin välityksenä ja tänäkin vuonna on joitain nettilähetyksiä ja nauhoituksia luvassa, mutta suurin osa esitelmistä ja posterisessioista on vain ja ainoastaan paikan päällä koettavia. Voidaankin siis sanoa, että “paluu vanhaan” on hiljalleen tapahtumassa myös konferenssien kohdalla ja puhtaat etäkonferenssit alkavat jäämään vähemmälle. Toki “etäilyssä” on omat hyväkin puolensa, mutta yleinen konsensus on se, että suurimman annin saa kun tutkijayhteisö pääsee tapaamaan toisensa naamatusten.

Allekirjoittaneella on todella kiireinen viikko tiedossa, kun on mm. Härkämäen observatorion havaintojen esittelyä posterin muodossa, pitäisi osallistua Europlanetin pohjoisen HUBin kokouksiin sekä vielä konferenssin loppupuolella keskustelupaneeliin jossa keskustellaan aiheesta “Working with Europe’s Planetary Exploration programme to fuel innovation, growth and competitiveness in Europe’s space ecosystem (Research, Education and Commercial)“. Jälkimmäisessä yleisönä on mm. Euroopan parlamentin jäseniä ja avaruusteollisuuden toimijoita. Tässä siis vain muutama kohta omalta kokouslistaltani.

Härkämäen observatorion havaintoja ja viime havaintokauden kohokohtia esittelen jo heti ensimmäisenä virallisena konferenssipäivänä, eli maanantaina 19.9. pidettävässä posterisessiossa. Päivä on hieman tavanomaisesta poikkeava (normaalisti ollut tiistaina) johtuen EPSC:n perinteisen illanvieton pakollisesta siirrosta konferenssiviikon tiistaille. Täten ensimmäistä posterisessiota jouduttiin aikaistamaan päivällä.

Tarkemmin Härkämäen posteria esitellään maanantaina 19.9. kello 18:45–20:15 sessiossa jonka nimi kokonaisuudessaan on “Professional-Amateur collaborations in small bodies, terrestrial and giant planets, exoplanets, and ground-based support of space missions“. Härkämäen posterin nimi on jo hieman traditionaalisesti “Taurus Hill Observatory Season 2021 – 2022 Exoplanet Observations Review” ja sen voi lukaista klikkaamalla seuraavaa linkkiä (PDF, 2MB).

Granada, Espanja. Kuva: Harri Haukka.