Asunnon vuokrausta – taas kerran

Kylläpä se aika rientää. Aika tarkalleen viisi vuotta sitten laitoin oman yksiöni Perkkaalla, Espoossa, vuokralle muuton takia. Nyt on jälleen aika löytää uusi vuokralainen todella kivaan ja isoon kotiin.

Ironista on se, että julkisivu- ja maalämpöremontin yhteydessä asuntoon asennettiin ns. jäähdytinkonvektori jolla asuntoon saadaan kesäksi jäähdytys. Voi että sellainen olisi ollut tarpeen, kun itse asuin asunnossa noin 11 ja puolen vuoden ajan. Noh nyt saavat ainakin vuokralaiset nauttia viileydestä kesähelteillä. Asunnon omistajana myös maalämpöön siirtyminen on ollut aivan loistava päätös taloyhtiöltä. Vuoralaiselle tämä muutos ei luonnollisesti näy, mutta eipähän ole kasvavan kaukolämmön hinnan takia ainakaan vuokrankorotuspaineita. Maalämpö on nimittäin niin paljon edullisempaa näinä aikoina, kun kaukolämmön hinta on noussut jopa kymmeniä prosentteja.

Täytyy myös sanoa, että julkisivuremontin myötä myös koko talon yleisilme muuttui radikaalisesti parempaan. En ole ehtinyt remontin valmistumisen jälkeen kuin kaksi kertaa käymään asunnolla ja edelleenkin talo näyttää hyvältä.

Yksi hieman harvinaisempi piirre myös löytyy. Se, että sähkö kuuluu vuokraan. Empä ole itse ainakaan törmännyt vastaavaan koskaan. Tämäkin kertoo siitä, että taloyhtiötä on hoidettu hyvin ja asukkaita palvellen. Niin… ja nyt kun kohta puolin alkaa raidejokerikin rullailemaan läheltä, niin pitääkin taas alkaa katselemaan olisiko ko. talossa isompia asuntoja jonne voisi jossain kohtaa itsekkin muuttaa. Ei ehkä ihan vielä, mutta jossain kohtaa tulevaisuudessa.

Nyt siis pitäisi taas löytää tähän oivaan kotiin uusi vuokralainen. Hinta-laatu -suhde on enemmäin kuin kohdillaan ja tarkempaa tietoa löytyy asunnon esitteestä.

Suora linkki: https://www.vuokraovi.com/vuokra-asunto/espoo/perkkaa/kerrostalo/1418060