Mars One on säätiö jonka tarkoituksena on lähettää Marsiin ihmisiä 2020-luvulla. Nyt säätiö on ilmoittanut lähettävänsä satelliitin ja laskeutujan Marsiin vuonna 2018.
Mars One on kieltämättä mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen hanke saada ihminen Marsiin jo 2020-luvun puolivälin tuntumassa. Sinäänsä ajatus ja aikataulu eivät ole uusia, vaan myös isot avaruusorganisaatiot ovat kaavailleet alustavissa suunnitelmissaan mahdollista miehitettyä lentoa juuri 2020-luvulla tai 2030-luvun alussa. Mars One on nyt ottanut ehkäpä ensimmäisen oikeasti vakavasti otettavan askeleen eteenpäin, kun Lockheed Martin ja SSTL (Surrey Satellite Technology Ltd) ovat tulleet mukaan hankkeeseen. Tästäkin huolimatta Mars Onen aikataulu ja suunnitelmat kuullostavat vähintäänkin ylioptimistisilta.
Mars One -laskeutuja pohjautuu aika 1:1 NASAn Phoenix-laskeutujaan, muutamaa “päivitystä” lukuun ottamatta, jonka Lockheed Martin rakensi. Sinäänsä tämä lähestymistapa on järkevä, koska kerran jo Marsiin onnistuneesti laskeutunut alus on aina hyvä lähtökohta. Jos Lockheed Martin lähtee tosissaan mukaan hankkeeseen, niin laskeutuja saadaan rakennettua suhteellisen nopeasti, mutta ei kyllä 2018-laukaisuun kuten Mars One ilmoitti tiedotteessaan 10.12.2013. Ensinnäkin vaikka Marsiin lähetettäisiin “lähes” kopio Phoenixista, niin laskeutuja joutuu käymään kaikesta huolimatta aikamoisen testirupeaman läpi ja se on aina aikaa vievää. Varsinkin avaruushankkeissa. Jos laskeutuja ja sen sinne vievä luotain (joka toimii myös linkkinä Maahan) todellakin meinataan saada kohden Marsia vuonna 2018, niin molempien aluksien suunnittelun pitäisi olla hyvässä vauhdissa.
Mutta loppujen lopuksi ongelma ei ole niinkään puhtaasti aika, vaan resurssit. Niin taloudelliset- kuin henkilöresurssit. Koska Mars One on säätiö ja sen omien sivujenkin mukaan voittoa tavoittelematon, niin mistä rahat? Vaikka Phoenix oli NASAn mittapuulla “halpa” hanke, niin kyllä noin 700 miljoonan USAn dollarin kerääminen (lahjoituksina yms.) säätiön puitteissa marslentoa varten olisi aikamoinen saavutus. Lisäksi palkattua henkilökuntaa (insinöörejä, PR-ihmisiä, taloushallintoa,…) tarvitaan aika paljon. Ja tämä kaikki vaan 2018-laukaisua ajatellen. Miehitetyt lennot ja pysyvämpi asutus Marsissa onkin sitten jo ihan omassa luokassaan.
Näin “muutaman” avaruushankeen kokemuksella lähinnä naurattaa se optimismi mitä Mars Onella on miehitettyyn marslentoon 2020-luvulla. Itse pitäisin Mars Onen kohdalla realistisempana 2040-lukua tai jopa 2050-lukua. Tietysti jos Mars One -säätiö on fiksu, niin he yrittävät saada NASAn mukaan, jolloin NASAn kokemus ja osaaminen saataisiin hyödynnettyä. Tässä tapauksessa 2030-luku näyttäisi aika todennäköiseltä sille, että Marsiin saadaan ihmisiä…ja elävänä vielä.