MEGA Finland 2011 Tampereella.

Tuli tuossa vierailtua ensimmäistä kertaa geokätköilyn megatapahtumassa Tampereella lauantaina 13.8. Eipä ole tullut moisissa “pirskeissä” aiemmin vierailtua, mutta toisaalta olihan tapahtuma ensimmäinen laatuaan Suomessa joten ei ihme. Onneksi säät suosivat. Ei satanut, eikä toisaalta ollut liian kuumakaan. Muutenkin tapahtuma oli ihan mukava kokemus. Mukaan tarttui muutama geokolikko omaksi ja muutama kiertoon. Nappasin isosta laarista muutaman ns. “reissaajan” jotka aion viedä matkassani Nantesiin EPSC-DPS -konferenssiin lokakuun alussa. Toivottavasti vaan ehdin Nantesissa käydä kätköilemässä.

Nantesin reissukin alkaa pikku hiljaa muotoutumaan. Hotelli on varattu ja lentojakin on jo alustavasti katseltu. Valitettavasti huomasin, että Nantesin matka (2.-7.10) sattuu kansainväliselle avaruusviikolle (4.-10.10). Sinäänsä harmi, koska olen ko. viikon Suomen koordinaattori. Noh onneksi pääsen Nanteisista pois jo perjantaina ja ehdin hyvin Heurekassa järjestettävään tapahtumaan. Pitää vaan omalta osaltani laittaa kaikki valmiiksi hyvissä ajoin ennen Nantesin matkaani. Kiirettä kuitenkin tulee olemaan. Se on varma.

Geokätköilyä juhannuksena.

Juhannusta voi viettää monella eri tavalla. Tänä vuonna vietimme sitä pienellä porukalla kätköilemällä. Haimme sekä juhannusaattona, että juhannuspäivänä noin parikymmentä kätköä Lahti – Artjärvi -akselilta. Säät onneksi suosivat, satoi vain muutama pisara vettä silloin tällöin. Enemmän haittaa oli hyttysistä… Ne mokomat pistivät aina juuri silloin kun piti raapustaa nimi kätkön logikirjaan. Niin ja miten geokätköily liittyy avaruustekniikkaan? Noh hyvinkin paljon. Geokätköilyssä etsitään pieniä ja suurempia “purkkeja” GPS:n avulla. Se jos mikä on avaruustekniikan hyödyntämistä.