Jos joku ihmettelee miksi Philaen laskeutumisen jälkeen täällä blogissa on ollut hiljaista, niin “syypäänä” on ollut Euroopan avaruusjärjestölle (ESA) tehty tutkimustarjous jonka parissa meni koko joulukuu. Tarjous saatiin lähtemään joulukuun lopussa ja nyt voi vähän taas hengähtää ja kirjoitella blogiinkin.
Itse Philaesta en tässä vaiheessa nyt kirjoittele, teen jossain vaiheessa tarkemman yhteenvedon. Monet varmaan ovat kuitenkin pysyneet kärryillä aika hyvin, koska aihetta on käsitelty erittäin kattavasti eri medioissa, myös täällä Suomessa. Sen sijaan päivitin hieman sivuja lisäämällä geokätköily-osion jonne laitoin tärkeimmät omaan kätköilyhistoriaani liittyvät tilastot. Jos joku nyt sattuu olemaan kiinnostunut niistä. Kätköilyn parissa menikin joulunpyhät, kun päätin hieman etsiskellä Joroisten alueen hakemattomia kätköjä. Joulukuussa paikalliset harrastajat toteuttivat eräänlaisen joulukalenterin ja jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti julkaistiin uusi kätkö. Olen nyt hakenut näistä lähimmät Joroisista ja yhden Varkaudesta, mutta vielä on iso joukko haettavaksi tuleville kuukausille.
Ohessa vielä kännykällä kuvattu video Joroisten Jari-Pekan ilotulituksesta jonka myötä toivottelen kaikille hyvää uutta vuotta.