In memoriam – Reino Koponen

Pitkäaikainen Warkauden Kassiopeian jäsen Reino Koponen poistui keskuudestamme heinäkuussa. Jaan sen vuoksi oheisen Warkauden Kassiopeian muistokirjoutuksen Reinosta joka summaa yhteen hänen merkittävyyden Varkauden alueen tähtiharrastukselle. Omalta osaltani muistan Reinon yhtenä tärkemmistä “moottorin osista” Kassiopeiasta ja hänen lähtönsä on suuri menetys yhdistykselle.

“Warkauden Kassiopeian heinäkuussa pidettyyn Aurinkopäivä-tapahtumaan saapui suruviesti. Warkauden Kassiopeia ry:n perustajajäsen Reino Koponen oli menehtynyt 77-vuotiaana vaikean sairauden murtamana Varkaudessa 5.7.2022.

Reino Koponen oli Warkauden Kassiopeian toiminnan kantava voima. Hän lähti heti alusta alkaen rohkeasti ideoimaan yhdistyksen toimintaa. Kantavana ajatuksena oli se, että kaikki mikä tehdään ja hankitaan, pitää olla kunnollista aina rakennuksia ja laitteistoa myöten.

Juuri Reinon ajatuksesta Warkauden Kassiopeia päätti rakentaa tähtitornin Kangaslammin Härkämäelle. Reinolle oli myös selvää, että toiminta ei voi perustua vain tähtien katselun varaan, vaan alueelle pitää saada muuta toimintaa. Siksi Härkämäen tähtitornin yhteyteen rakennettiin jo heti alussa laavu syksyllä 2002 ja pian sen jälkeen kota kesällä 2004. Vasta valmistuneessa kodassa Reino vietti 60-vuotissyntymäpäiviään syksyllä 2004. Myös koko Kassiopeian toiminnan keskipisteen eli kerhotalon saaminen Härkämäelle oli hänelle tärkeää. Kerhotalo valmistuikin keväällä 2013.

Reino osallistui rakennushankkeisiin, yhdistyksen rahanhankintatalkoisiin ja yleisötapahtumiin antaumuksella. Reinon talkootyöpanoksen määrää on vaikea laskea. Kyse on kuitenkin tuhansista talkootunneista. Ennen kaikkea Reino muistetaan yleisölle suunnattujen tapahtumien aikana paistamistaan maistuvista letuista. On varmaa, että juuri lettujen myötä Härkämäen vierailuista jäi monille hyvä mieli. Monesti lettuja kutsuttiin ”kuuletuiksi”.

Reinolle myönnettiin vuonna 2003 Kassiopeia-palkinto ja vuonna 2011 yhdistyksen pöytäviiri.

Reinoa jäivät kaipaamaan vaimo Riitta ja pojat Jani ja Jouni.”

Lähde: Warkauden Kassiopeia ry.