Härkämäen observatoriolle hankittiin viime vuonna taivaskamera (Starlight Express Oculus) jolla on nyt kuvailtu noin puolisen vuotta. Heti alusta saakka yksi päämäärä oli saada kameran kuvaa suoraan nettiin, Kassiopeian sivuille. Valitettavasti toteutus osoittautui aika vaikeaksi, koska mitään valmista ohjelmaa tätä varten ei ole löytynyt. Ainakaan kameran valmistaja ei tälläistä ole tuonut markkinoille.
Pitkällisen etsinnän jälkeen, ja vähän jopa tuurilla, netistä löytyi FitsCast-ohjelma joka automaattisesti muunta taivaskameran FITS-formaatissa olevat kuvat JPG-formaattiin ja lataa uusimman kuvan halutusta kansiosta nettiin palvelimelle. Päätimme testailla tätä ohjelmaa ja Juutilaisen Jari sai viritettyä nettisivun jonne kameran tuorein kuva päivittyy 2.5 minuutin välein. Ainoa huono puoli ohjelmassa on se, että se on laitettava käyntiin manuaalisesti käyttäen hyväksi Härkämäen etäkäyttöä netin yli. Eli joka päivä, kun taivaskameran kuvaa halutaan “suorana” nettiin, pitää jonkun laittaa kamera kuvaamaan ja käynnistää FitsCast-ohjelma. Eli ihan 24 tuntia ja seitsemänä päivänä viikossa suoraa kuvaa ei saada nettiin. Näin alkuvaiheessa yritetään kamera saada kuvailemaan jokaisena selkeänä yönä, havaintoiltapäivinä ja päivinä jolloin on muuten tärkeää nähdä Härkämäen tähtitaivaan tilanne.
Suora linkki taivaskameraan on http://www.kassiopeia.net/taivaskamera/ ja tuorein kuva näkyy myös Kassiopeian etusivulla, vasemman puoleisessa palkissa. Kannattaa aina tarkistaa viimeisin päivitysajankohta, koska kuten edellä totesin, kamera ei ole koko aikaa kuvaamassa.