Pitkästä aikaa tähtitaivaan havainnointia.

Mennyt talvi oli kyllä tähtitaivaan havainnoijille onneton. Omalla kohdalla ne kerrat, kun tuli tehtyä ihan oikeita havaintoja tähtitaivaan ihmeistä voi laskea yhden käden sormilla. Onneksi kuitenkin nyt kesänkorvilla (25.4.) sattui taivaalla näkymään osittainen kuunpimennys. Vaikka monien mielestä ko. tapahtuma ei välttämättä ole mitenkään ihmeellinen tapahtuma, niin täytyy muistaa ettei vastaavanlaisia edes ihan joka vuosi tapahdu. Joten kohtuu harvinaisesta tähtitaivaan ilmiöstä on kyse.

Päätin pitkästä aikaa ulkoiluttaa kameraani oikein jalustan kera. Päädyin kotini lähelle erään parkkipaikan tuntumaan kuvaamaan Kuuta ja pimennystä. Paikka oli ihan hyvä kuvaamista varten, huolimatta valtaisasta valosaasteesta. Tosin Kuun kuvaamisessa valosaasteesta ei ole juurikaan haittaa, onhan Kuu itsestään niin kirkas ja varsinkin täydenkuun aikaan. Noh joitain ihan kohtuullisesti onnistuneita kuvia sain napattua ja ohessa olisi yksi esimerkkinä.

Osittainen kuunpimennys Espoosta käsin kuvattuna. Kuva: Harri Haukka.

Osittainen kuunpimennys Espoosta käsin kuvattuna. Kuva: Harri Haukka.