Marsista uutisia – Beagle-2 löytyi vihdoinkin

Beagle-2 laskeutui vuonna 2003 Marsiin ja odotukset olivat kovat. Olihan laskeutuja ensimmäinen “halpa” marslaskeutuja ja Euroopan avaruusjärjestöllekkin tärkeä merkkipaalu Marsin tutkimuksessa. Valitettavasti Marsin kaasukehään mentyään laskeutujasta ei kuultu mitään. Ei ennen tammikuuta 2015.

Beagle-2:n mukana Marsiin matkasi myös Ilmatieteen laitoksen 14 grammaa painavan BAROBIT-painemittauslaitte jonka tarkoituksena oli tehdä painehavaintoja ja joiden avulla oli tarkoitus tutkia Marsin kaasukehän vuodenaika- ja vuorokausivaihteluita sekä lyhytkestoisempia sääilmiöitä. Valitettavasti mittauksia ei saatu tehtyä, tai ainakaan niitä ei saatu Maahan asti. Vasta NASA Phoenix 2007 -laskeutujalla päästiin tekemään painehavaintoja Marsissa.

NASAn Mars Reconnaissance Orbiter (MRO) sai pitkien etsintöjen jälkeen napattua kuvasarjan jossa näyttää aika selvästi olevan kauan kadoksissa ollut Beagle-2, tai ainakaan muuta selitystä kuvissa näkyville kohteille ei ole löydetty. Kuvista näkee suhteellisen selkeästi, että itse laskeutuja näyttäisi laskeutuneen jokseenkin ehjänä. Ainakin pari aurinkopaneelia on auki ja aluksen “keskusosa” näyttää ehjältä. Sitä ei kuvista tietenkään voida sanoa, että onko laite toiminut, mutta mahdollisuudet siihen ovat olleet.

Beagle-2 Marsin pinnalla. Kuva: HiRISE/NASA/JPL/Parker/Leicester.

Beagle-2 Marsin pinnalla. Kuva: HiRISE/ NASA/ JPL/ Parker/ Leicester.

Yksi alustava arvio miksi Beagle-2:sta ei kuultu mitään laskeutumisen jälkeen voi olla niinkin yksinkertainen kuin se, että sen antenni/radiojärjestelmä ei toiminut oikein tai ollenkaan. On siis täysin mahdollista, että laskeutujan mittalaiteet ovat toimineet ja tehneet mittauksia, ainakin jonkin aikaa. Lopullista vastausta tuskin saadaan koska, ellei sitten mennä paikanpäälle katsomaan. Tämä tuskin tulee toteutumaan ihan lähitulevaisuudessa.

Beagle-2:n lämpökilpi, laskuvarjo ja itse laskeutuja yhdessä kuvassa. Kuva: University of Leicester/ Beagle 2/NASA/JPL/University of Arizona.

Beagle-2:n suojakuor, laskuvarjo ja itse laskeutuja yhdessä kuvassa. Kuva: University of Leicester/ Beagle 2/NASA/JPL/University of Arizona.

Lopuksi vielä kuva miltä Marsiin matkanneen Beagle-2:n mallikappale näytti vuonna 2008. Laskeutujan mallikappale on näytteillä mm. Lontoon tiedemuseossa, avaruusosastolla, jossa myös oheinen kuva on otettu. Myös Avaruus 2003 -tapahtumassa Kaapelitehtaalla oli näytteillä laskeutujan mallikappale.

Beagle-2 (etualalla) malli Lontoon tiedemuseossa. Kuva: Harri Haukka.

Beagle-2 (etualalla) malli Lontoon tiedemuseossa. Kuva: Harri Haukka.