Fortnitea Kuussa! Kyllä se on nyt mahdollista, kiitos ESAn

Sain kunnian testata tammikuussa 2024 ESAn teknologiakeskus ESTECissä Epic Gamesin kehitteillä olevaa Fortnite-lisäosaa. Nyt kyseinen lisäosa on julkaistu suurelle yleisölle pelattavaksi ja se kannattaakin tsekata, vaikka itse Fortnite ei olisikaan ennestään tuttu.

Tammikuun työpajan yhteydessä sain mahdollisuuden keskustella Epic Gamesin pelinkehittäjän kanssa hyvän tovin kyseisestä lisäosasta ja kävi ilmi, että pelillisyydestä huolimatta, se sisältää paljon ihan aitoa tieteeseen ja tutkimukseen perustuvia elementtejä. Yksi hyvä esimerkki on lisäosassa rakennettavat kuuasemat ja niiden suojarakenteet jotka perustuvat aitoon Hassell arkkitehtuuri-, suunnittelu- ja kaupunkisuunnittelutoimiston ESAlle tekemään kuuaseman arkkitehtuurisuunnitelmaan. Lisäosassa “rakennettavat” rakennuspalikat pohjautuvat ideaan, jossa Kuun omasta materiaalista (toisin sanoen kuupölystä ja -kivestä) puristetaan tetraedrimäisiä palikoita, joita päällekkäin kasaamalla saadaan kuuaseman päälle rakennettua säteilysuojaa. Pääsin itse myös hypistelmään näiden kappaleiden malleja käsissäni ja kyllähän idean toimivuus on ainakin testaamisen arvoista.

Kehitetty, ja nyt siis julkaistu, Fortniten lisäosa on nimeltään “Lunar Horizons” ja sen voi ladata mm. Epic Gamesin nettisivujen kautta. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä ja jopa ottamaan yhdeksi “sisäänheittotuotteeksi” kaikille tähtiharrastusyhdistyksille. Tällä lisäosalla varmasti saadaan nuorempikin väki liimautumaan avaruusasioiden äärelle. Tämän lisäksi, koska kyseessä on todelliseen tutkimukseen ja kehitystyöhön perustuva lisäosa, siinä samalla ja sivussa tulee oppineeksi jotain kuuympäristöstä ja Kuusta itsestään. Tämä onkin ollut yksi motiivi kyseisen lisäosan kehitykselle ja tämä on yksi oiva esimerkki kuinka myös ESA osaa ajatella asioita “laatikon ulkopuolelta”.

ESAn virallinen tiedote aiheesta löytyy ESAn sivuilta ja lisäosan voi tosiaan, kuten mainittua, imuroida Epic Gamesin sivuilta. Ei kun seikkailemaan Kuuhun!

Kuva: 2024 Epic Games, Inc.