Pieniä päivityksiä Avaruusinsinöörin sivuilla

Avaruusinsinööri-sivulla on tehty pieniä kosmeettisia päivityksiä luomalla pari uuttaa sääaiheista sivua ja siirtämällä niille kaikki sääasiat mm. sivupalkista.

Sivuston oikeassa reunassa oleva sivupalkkiosio on alkanut täyttymään vähän liiaksikin ja sen vuoksi päätin hieman siivota sitä ottamalla pois mm. Marsin säätiedot siirtämällä ne omalle “Marsin sää“-sivulle. Nyt ko. sivulla kyseinen soveullus on hieman isompana, helpottaen näin säätietojen lukemista. Lisäksi oma Marsin sääsivu antaa jatkossa mahdollisuuden lisätä sinne muitakin sääjuttuja kuin pelkästään Curiosityn REMS-mittalaitepaketin mittaustuloksia.

Samalla kun siirsin Marsin sääasiat omalle sivulleen, perustin myös “Suomen sää“-sivun jonne keräilen Suomen säähän liittyviä linkkejä ym. joka vähänkin liittyy säähän ja siitä voisi olla hyötyä jolle kulle. Näin aluksi “mainostan” hieman Ilmatieteen laitoksen vähän aikaa sitten julkaisemaa FMI TV:tä joka löytyy YouTubesta ja nyt myös siis tämän sivuston “Suomen sää”-sivulta. Kyseinen videokokoelma päivittyy päivittäin uusilla lähipäivien sääennusteilla. Eli nyt on mahdollista katsoa tulevaa säätä ihan milloin tahansa, kohan on vaan nettiyhteys tarjolla. Tämä uusi palvelu onkin loistava lisä Ilmatieteen laitoksen sääennustepalveluihin.

Myös muita pieniä päivityksiä on tehty. Esimerkiksi MetNetin uutisten RSS-syöte on poistettu, ainakin toistaiseksi, koska MetNet-sivuston uutisosio ei ole toiminnassa ja päivittäminen tapahtuu vasta joskus tulevaisuudessa. MetNetin uutisioinnissa onkin siirrytty väliaikaisesti Twitteriin ja nyt MetNetin tuoreimpana uutisena näkyykin viimeisin Twitter-viesti.

httpv://www.youtube.com/watch?v=nmGhhbNPNOc&list=PLFW1mzDdbY5IBbBxCnkeKGG8XGeQvGJwN