Tämän vuoden tähtiharrastajien kesätapaaminen, eli tunnetummin Cygnus, alkaa torstaina Mäntsälän Leiriniemessä. Avaruusinsinöörikin on heti alusta lähtien paikalla talkoilemassa ja muuten vaan fiilistelemässä tunnelmaa.
Alunperin oletin, että tällä kertaa moneen vuoteen en pitäisi mitään esitelmää, mutta kuten aiemmasta blogikirjoituksestani käy ilmi, pidän tänäkin vuonna yhden esitelmän. Tällä kertaa siis Rosettasta. Ihan vielä ei ole esitys valmis. Pitää vielä vähän mietiskellä millä tavalla lähestyn aihetta, jotta siitä ei tule perinteinen yleisöluento. Todennäköisesti vedän esitelmän rennolla tyylillä ilman sen kummempaa “kalvosulkeisia”. Pyrin vielä saamaan mukaani joitan sopivaa rekvisiittaa, esimerkiksi PP-mittalaitteen piirikortin johon ihmiset voivat tutustua Cygnuksen aikana.
Rosetta-esitelmän lisäksi pitäisi vähän keksiä mitä kertoisi Warkauden Kassiopeian toiminnasta. Todennäköisesti tuleva Aurinkopäivä ja Härkämäen taivaskamera ovat pääosassa, mutta sittenhän sen näkee kun esitelmän aika tulee. Onneksi kuitenkin Kassiopeian touhuista ei tartte kovin montaa kalvoa tehdä, kun koko esitelmä saisi kestää vain noin viisi minuuttia. Ei siis kovin paljoa asiaa ehdi edes kertoilemaan.
Toivottavasti mahdollisimman moni tähtiharrastaja pääsee tänäkin vuonna Cygnukselle ja varsinkin Varkauden seudulta olisi mukavaa nähdä vanhoja ja uusia kasvoja tapahtumassa. Tervetuloa Cygnukselle!