Philaen laskeutumispaikka on valittu ja se julkaistiin odotetusti maanantaina 15.9. Lopulliseksi paikaksi valikoitui ns. J-paikka.
Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, ESA julkaisi Philae-laskeutujan lopullisen laskeutumispaikan maanantaina 15.9. Valinta osui ns. J-paikkaan, joka sijaitsee komeetan “päässä”. Päätös laskeutumispaikasta oli yksimielinen ja täten sillä on laaja kannatus tiedeyhteisössä. Jos kuitenkin jostain syystä nyt valittuun paikkaan ei päästä laskeutumaan, ESA valitsi varapaikaksi komeetan keskusosassa olevan ns. C-paikan.
Vaikka laskeutumispaikka saatiinkin valittua yksimielisesti, ei valinta ollut helppo. Yksikään harkinnan alla olleista alueista ei täyttänyt täysin 100%:sti niitä vaatimuksia jotka laskeutumispaikalle oli alunperin asetettu. J-paikka kuitenkin suurimmalta osaltaan täyttää nämä vaatimukset ja oli kaikista vaihtoehdoista siinä mielessä paras. Nyt kun laskeutumispaikka on valittu, alkaa sen tarkempi etukäteistutkimus mm. kuvaamalla sitä komeetan kiertoradalta. Ennen kuin Philae laskeutuu marraskuun 11. päivä pinnalle, tehdään komeetasta lukuisia mittauksia jotta vältytään ylimääräisiltä yllätyksiltä sitten kun laskeutujalla on tosi kyseessä.