EGU Wienissä kutsuu jälleen

Yksi työperinteistä näin keväällä on vuodesta 2009 lähtien ollut EGU (European Geosciences Union) yleiskokous Wienissä. Viime vuotta ja muutamaa muuta satunnaista vuotta lukuun ottamatta, allekirjoittanut on esitellyt ajankohtaista tutkimusta ja niiden tuloksia ko. konferenssissa. Tänä vuonna tulee jo 13 kerta, kun suuntaan Wieniin vajaaksi viikoksi.

Jossain kohtaa mietitytti, että kuinka koronapandemia vaikuttaa EGU:un, joka oli kasvanut vuoteen 2020 mennessä noin 20 000 osallistujan megatapahtumaksi omalla alallaan. Pandemian aikaan konferenssi järjestettiin kokonaan etänä, ja ainakin itselleni molemmat kerrat olivat pettymys. Sen vuoksi olinkin hieman mietteliäs suunnatessani 2022 Wieniin. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että väki oli edelleen löytänyt tiensä paikan päälle ja 2023 osallistujamäärä oli taas siinä 20 000 paikkeilla. En usko, että tänä vuonna osallistujamäärä tippuu, vaan jää nähtäväksi päästäänkö jo reilusti yli edellisten parin vuoden lukuja.

Tällä kertaa minulla on kaksi posteriesitystä pidettävänä. Ensimmäinen niistä on otsikoitu “Lunar In-situ Navigation and Communication Node – LUNINA” ja kyseessä on Ilmatieteen laitoksella hahmotelu konsepti Kuuhun sijoitettavasta pienestä tukiasemasta, joka toimisi kännykkäverkon lailla kommunikaatioon Kuun pinnalla ja tukisi myös navigoinnissa kuuasemien läheisyydessä. Ohessa on kuvana posteri ja tiivistelmä löytyy EGU:n sivuilta.

Kuva: Harri Haukka / Ilmatieteen laitos.

Toinen posteri keskittyy Kansallisen Avaruustilannekeskusen toiminnan ja tulevan tutkimustyön esittelyyn. Posterin tiivistelmän löytää EGU:n sivuilta otsakkeella “Trajectory calculations problematics with the Earth atmosphere entering bodies and FSSAC probabilistic solution approach“. Tämän posterin pääasiallisena aiheena on tuoda esille se kuinka hankalaa on tarkkaan ennustaa milloin ja mihin avaruusromu laskeutuu ja miten me aiomme tulevaisuudessa parantaa näitä ennusteita.

Kuva: Harri Haukka / Ilmatieteen laitos.

Suomeen perustetaan avaruustilannekeskus

Jotkut ovat varmaan jo kuulleet, tai lukeneet, mm. tämän blogin kirjoituksista, että olemme Ilmatieteen laitoksella valmistelleet jo muutaman vuoden kansallisen avaruustilannekeskuksen perustamista ja vetämistä. IL on ollut jo Suomen EU SST -toimintojen vetovastuussa noin muutaman vuoden ajan ja nyt otetaan jälleen isoja askelia eteenpäin.

Iloksemme saimme joku aika sitten viestiä, että valtioneuvosto (eli Suomen hallitus tutummin sanottuna) esittää rahoitusta kansallisen avaruustilannekeskuksen perustamiselle. Vuosittaisella tasolla summa ei ole kokonaisbudjetissa suuri, mutta sillä saamme varmistettua keskuksen perustamisen ja sen operoinnin tulevaisuudessa.

Keskuksen perustaminen tulee edistämään Suomen yleistä turvallisuutta. Se mm. parantaa kansallista kriisinsietokykyä, kriittisen infrastruktuurin ylläpitoa ja toimitusvarmuutta sekä kyberturvallisuutta. Kaikki tänä päivänä tärkeitä asioita yhteiskunnan toimintojen ylläpidon kannalta

Avaruustilannekeskus toimii hajautetusti. Me Ilmatieteen laitoksella tulemme johtamaan siviilipuolen komentokeskusta läheisessä yhteistyössä Maanmittauslaitoksen kanssa. Puolustusvoimien yhteyteen perustetaan taas luonnollisesti sotilaallinen komentokeskus, joka vastaa oman osa-alueensa tilannetiedon tuottamisesta. Molemmat komentokeskukset toimivat itsenäisesti, mutta tiiviissä yhteistyössä.

Toisin kuin villeimmät kommentoijat netissä ja muualla medioissa ovat saattaneet jo innostua, ei avaruustilannekeskus ole mikään uusi “avaruusjärjestö” tms., vaan lähinnä tiivistää jo olemassa olevaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken, tuoden avaruustilannekuvan aiempaa enemmän keskiöön.

Keskuksen perustaminen alkaa jo nyt joulukuussa 2024 ja toivottavasti se saavuttaa täyden toimintavalmiuden vuonna 2028. Aluksi keskuksen toiminta ei näy juurikaan normaalille kansalaisille, mutta varmasti jossain kohtaa, kun toimintavalmius on saavutettu, jotain palvelua myös kansalaisille tullaan suuntamaan. Allekirjoittanut ottaa nyt tämän aihealueen “keihäänkärjeksi” tulevien seminaariesityksieni aiheena, joten jos asia kiinnostaa, tarkkailkaa, milloin pidän esityksiäni.

Photo / Kuva: Adobe Stock.