Yksi maailman suurista konferensseista eli EGU General Assembly 2022 (lyhyemmin EGU22) pidettiin parin vuoden tauon jälkeen “kasvotuksen” tutussa paikassa Wienissä, Itävallassa.
Vuoden 2022 EGU poikkesi huomattavasti aiempien vuosien EGUista. Tällä kertaa konferenssissa ei ollut ollenkaan postereita saati ennen koronaa lanseerattuja ns. PICO-esityksiä (lyhyitä 2min. puheita). Kaikki esitykset olivat puheita jotka olivat suoria paikan päällä, etänä, tai nauhotteita. Esityksien pituudet vaihtelivat sessiosta riippuen viidestä minuutista seitsemään minuuttiin. Valitettavasti lukuisten pienten, mutta aikatauluun vaikuttavien, tietotekniikkaongelmien takia aikarajoista jouduttiin joustamaan. Hyvänä esimerkkinä tästä oli se kun ainakin kerran koko konferenssikeskuksen tietoliikenne muuhun maailmaan kaatui ja etänä olevat osallistujat ja ennen kaikkea esitelmöitsijät eivät päässeet mukaan sessioihin vähintään vartin ajaksi. Onneksi suuremmilta häiriöiltä vältyttiin, mutta luulen, että jokunen osallistuja joutui pettymään, kun aikataulu ja esitelmien pitojärjestys ja -aika eivät aina täsmänneet ennakkoon laaditun ohjelman mukaan ja se yksi esitys mistä olisi ollut kiinnostunut “meni jo”.
Kokemuksen perusteella en ole vieläkään innostunut hybridikonferenseista. Pienetkin tietotekniset ongelmat vaikuttavat aikatauluihin kumuloituvasti todella paljon. Tällä kertaa osallistujia oli vieläpä aika paljon vähemmän kuin ennen koronaa (noin 7300 paikan päällä ja vajaat 6000 etänä) ja jos EGU palaa samalle kasvukäyrälle (noin 20000 osallistujaa paikan päällä) kuin ennen koronaa, ei vastaavanlaisia häiriöitä yksinkertaisesti voi olla, tai muuten sessiot menevät äkkiä rajusti yliajalle. Noh saa nyt nähdä millainen vuoden 2023 EGU tulee olemaan, mutta jotenkin on sellainen tutina, että palataan jokseenkin koronaa edeltävään formaattiin, jonkinlaisella etäosallistumismahdollisuudella.
Meidän yksikön suurimmat kontribuutiot olivat tiistaina 24.5. sessiossa PS4.5 “Mars Science and Exploration” ja torstaina 26.5. sessiossa GI3.2 “Open session on planetary and space instrumentation“. Nämä ja muut tiivistelmät löytynevät hamaan tappiin asti EGUn sivuilta, eli niitä voi käydä siellä lukemassa.