EGU:n toinen päivä alkoi geoinstrumenteilla ja Cassinilla

EGU:n toinen päivä on avaruusinsinöörin näkökulmasta tärkein anniltaan. Aamupäivällä oli geoinstrumenttien luentosessio ja iltapäivällä sitten posterisessio.

GI (geosciences instrumentation and data systems) -sessio on se jonka puitteissa RITD-posteria esitellään tämän vuoden EGU:ssa. Tiistaina aamupäivällä oli kyseisen divisioonan pääasiallinen luentosessio ja siellä olikin muutama ihan mielenkiintoinen esitys. Ehkä näin päällimmäisenä jäi mieleen suunnitelmat Venus Express -aluksen ilmajarrutuskokeesta (aerobraking englanniksi) joka toteutetaan lähiaikoina, kun hanke kohtaa vääjäämättömän loppunsa. Avaruusinsinööri odottaakin mielenkiinnolla mitä kyseinen testi tuo tullessaan. On selvääkin selvempää, että kyseinen testi on viimeisiä, ellei jopa viimeinen mitä Venus Express tekee pitkän ja menestyksellisen taipaleensa aikana. Avaruusinsinööri ehti vielä pikaisesti pistätyä kuuntelemassa Cassini-hankkeen 10-vuotissynttäreiden luentosarjaa.

Ennen posterisessiota olisi vielä GI-divisioonan oma kokous ja sen jälkeen voikin alkaa valmistaumaan posterisessioon. Huomenna keskiviikkona avaruusinsinööri suuntaakin kotio kohti. Toki vielä muutamalle luennolle pitää osallistua ennen lentokentälle lähtemistä.

image

Avaruusinsinööri on EGU:ssa

Avaruusinsinööri saapui helteiseen Wieniin ja EGU:uun. Tänään maanantaina olisi vuorossa illan posterisessio jossa nykyiset ja entiset Ilmatieteen laitoksen tutkijat esittelevät tutkimustaan ja tuloksia.

EGU alkoi helteisessä säässä, kun lentokone laskeutui aurinkoiseen Wieniin. Ensimmäisenä päivänä ei vielä ehdi hirveästi esitelmiä seuraamaan, kun saapuminen “pelipaikalle” tapahtui kello 14:sta jälkeen. Sen verran kuitenkin ehtii tutustua tämän vuoden antiin, että perinteinen näyttely ja firmojen esittelyt ehtii kiertää läpi. Sitten pitääkin jo suunnata kohden posterisessiota jossa varmasti on taas jotain uutta ja jännää nähtävää. Huomenna sitten olisi oman RITD-posterin esillelaitto aamulla ja sitten illalla sen esittely.

Laittelen vielä myöhemmin tekstiä kuvan kera mitä tämän illan postersessio tuo tullessaan. Varmaan ainakin Järvisen Rikun ja Sillanpään Ilkan posterit tulen jotenkin esittelmään, ainakin kuvien avulla jos ei muuten.

image

Seuraa EGU:n esitelmiä suorana netissä

Osaa EGU 2014 (European Geosciences Union General Assembly) esitelmistä on mahdollista seurata kotisohvalta ja vieläpä suorana nettilähetyksenä.

EGU:n esitelmiä on jo muutamia vuosia lähetetty suorana netissä EGU:n ns. webstreaming-nettisivulla. Luonnollisesti kaikkia esitelmiä ei voi lähettää suorana ja sivulle onkin valikoitu muutamia esitelmiä jotka kattavat suurinpiirtein kaikki EGU:n aihealueet. Tänä vuonna netissä lähetetään yhteensä 28 esitelmää ja lehdistötilaisuutta.

Jos EGU ei ole jo entuudestaan tuttu, niin kannattaa katsastaa olisiko listalla jotain joka voisi kiinnostaa. Itse nostaisin muutaman esitelmän jotka voisivat olla katsomisen arvoisia. Nämä ovat tiistaina 29.4. pidettävä lehdistötilaisuus “Sights and sounds: volcanoes on Earth and Mars” joka alkaa kello 15:30 ja näin Ilmatieteen laitoksen kannalta mielenkiintoinen esitelmä “IPCC Climate Change 2013 / 2014: Findings and Lessons Learned” joka alkaa keskiviikkona 30.4. kello 15:30. Edellä mainittujen lisäksi listalla on monta muuta kiinnostavaa lähetystä ja niiden lähetysajankohdat löytyvät EGU:n webstreaming-sivulta.

Kannattaa muuten myös seurata Twitterin kautta EGU:a. Ainakin viime vuosina Twitterissä on ollut paljon mielenkiintoista keskustelua ja kommentointia mm. esitelmistä ja postereista. Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa Twitterin #EGU2014 “hastagi”.

EGU 2014 logo. Vuonna 2014 kokoonnutaan jälleen Wienissä 28.4-2.5.

EGU:n logo. Vuonna 2014 kokoonnutaan jälleen Wienissä 28.4-2.5. Logo: EGU.

EGU kutsuu taas avaruusinsinööriä

EGU 2014 (European Geosciences Union General Assembly) järjestetään jo totuttuun tapaan Wienissä, Itävallassa. Tällä kertaa ajankohdaksi saattuu vappuviikko ja sen myötä myös avaruusinsinööri ei ole koko viikkoa konferenssissa.

EGU lähestyy siis taas. Tällä kertaa avaruusinsinööri menee konferenssiin esittelemään RITD (Re-entry: inflatable technology development in Russian collaboration) -projektin viimeisimpiä kuulumisia ja ehkäpä hieman myös tulevaisuutta. Tälläkin kertaa esitys on ns. posteriesitys joita olen pitänyt mm. Härkämäen havaintotyöstä useaan otteeseen EPSC:ssä männä vuosina. Täytyy sanoa, että allekirjoittaneella sattui hyvä tuuri, koska RITD-posterin esitysaika on tiistaina 29.4. kello 17:30-19:00. Näin ollen kotia pääsee jo vapuksi (joka on siis torstaina ko. viikolla) ja konferenssin annin saa kivasti tiivistettyä kolmelle päivälle. Itse asiassa olin myös viime vuonna vain osan EGU-viikosta paikalla, koska silloinkaan ei koko ajaksi löytynyt ammatillisesti kiinnostavaa ohjelmaa.

Yritän kirjoitella blogiini jokaisena kolmena päivänä, ainakin yhden jutun per päivä. Jos ei muuta niin ainakin tiivistelmät mitä kunakin päivänä konferensissa tapahtui ja mitä mielenkiintoista ohjelmaa tuli seurattua. Niin ja tietysti pistän blogiin myös esittelyn RITD-posterista, kun se on valmistunut.

Ohessa muuten vielä lyhyt video EGUsta. Tämä kyseinen video on kooste viime vuoden EGUsta. Videosta näkee aika kivasti millainen EGU on ja mitä siellä tapahtuu.

EGU 2012 takana päin.

Kiireinen työmatkojen huhtikuu alkaa olemaan takanapäin. Viimeisin työmatka suuntautui Wieniin, Itävaltaan, EGU 2012 -konferenssiin. Mitäs sitten EGU tänä vuonna tarjosi avaruusinsinöörille? Eipä juuri mitään suurta ja ihmeellistä edellisiin neljään vuoteen verrattuna. Huomaa selvästi, että alan jo “leipiintymään” EGUn kävijäksi. Kävin kuuntelemassa jonkin aikaa mm. Marssessioita, mutta niiden anti näin insinöörille jäi aika ohueksi, kun puheiden pääpaino oli tieteessä. Allekirjoittaneen ohjelma koostuikin lähinnä Europlanet-hankkeen ja EGUn GI-divisioonan (Geosciences Instrumentation and Data Systems) kokouksista sekä yhdestä posterisessiosta jossa esittelin viimeisimmän MetNetin hyötykuorman. Lisäksi tuli käytyä kattomassa muiden IL:sten posterisessioita. Siinä se vajaa viikko sitten menikin.

Valitettavasti konferenssipaikan ja hotellin nettiyhteydet olivat niin onnettomat, että blogiin kirjoittamisesta ei tullut mitään EGU-viikon aikana. Vaikka konferenssipaikan nettiyhteydet olivat parantuneet edellisiin vuosiin verrattuna, niin edelleen netti takkusi. Huomasin, että aina kun sessiot päättyivät ja ihmiset valuivat tauolle, niin netti kaatui lähes välittömästi. Pitikin ajoittaa omat nettisurffailut sessioiden ajaksi tai aamuksi jolloin konferenssipaikalla ei ollut vielä hirveästi porukkaa.

Galleriassani on hieman kuvia Wienin EGU-matkasta. Sää sentään suosi tällä kertaa ja torstaina sekä perjantaina saimme nauttia todellisesta kesäsäästä.