GOCE tuli alas meren päällä lähellä Etelämannerta

Euroopan avaruusjärjestön (ESA) painovoimaa mittaava GOCE-satelliitti tuli vihdoin alas taivaalta 11.11.2013 noin kello 2:16 Suomen aikaa. Tarkempien havaintojen perusteella satelliitti tippui lähelle Etelämannerta.

Toisin kuin jotkut pelkäsivät (tai toivoivat), ei GOCE-satelliitti tippunut maahan Suomen ilmatilassa. Itseasiassa kovin paljon kauempana se ei olisi voinut tömpsähtää Maahan, jos lopullinen “laskeutumispaikka” on lähellä Etelämannerta, kuten tutkahavainnot antavat olettaa. Aivan tarkkaa paikkaa tuskin koskaan voidaan määrittää, koska satelliitti tuli alas meren päällä, kaukana asutuksesta.

Suomessa GOCE:n tippumisesta kohistiin yllättävän vähän, kun vertaa miten muualla maailmassa asiaan suhtauduttiin. Tästä voi varmaan vetää sellaisen johtopäätöksen, että suomalaiset ovat sen verran fiksuja, etteivät lähde mukaan “maailmanloppu” -keskusteluihin. Loppujen lopuksi vaikka GOCE olisikin tippunut maa-alueen yllä, niin siitä olisi tullut hyvin vähän materiaalia maanpinnalle asti. Arvioiden mukaan isoin mahdollinen kappale olisi ollut noin 20 kilogramman kokoinen möhkäle. Tietysti sen painoinen kappale tekee jo jonkin verran tuhoa, mutta todennäköisyys osumalle, varsinkaan ihmiseen, on erittäin pieni. Tässä täytyy muistuttaa siitä faktasta, että kirjoitetun historia aikana meteoriitit ovat tappaneet varmuudella vain yhden koiran (Egyptissä). Muita kuolonuhreja ei ole kirjattu ylös. Meteoriitteja tulee kuitenkin tonneittain Maahan joka päivä ja näitä voimme havaita mm. tähdenlentoina tai joskus jopa tulipalloina, jos olemme onnekkaita.

Jos jolle kulle on jäänyt epäselväksi mistä GOCE-hankkeessa oli kyse, niin kannattaa katsastaa alla oleva, englanninkielinen, video aiheesta.

GOCE -satelliitti tippuu Maahan

Vuonna 2009 avaruuteen laukaistu GOCE (Gravity Field and Steady-State Ocean Circulation Explorer) -satellitti tippuu Maahan lokakuun lopussa tai marraskuun alussa. Aivan tarkkaa päivämäärää ja putoamispaikkaa ei vielä tässä vaiheessa voida sanoa, mutta laskelmat tarkentuvat koko ajan.

Allekirjoittanut ei ole millään tavalla ollut osallisena ko. hankkeessa, mutta mielenkiintoiseksi satelliitin putoamisen tekee se, että Ilmatieteen laitos on mukana määrittelemässä putoamisen aikaa ja paikkaa yhteistyössä Geodeettisen laitoksen kanssa. IL:n osuus on seurata ja määrittää (lehdistötiedotteen mukaan)  “Auringon aktiivisuudesta riippuvaa ilmakehän yläosien lämpötilan ja tiheyden vaihtelua, joka muuttaa satelliittiin kohdistuvaa ilmanvastusta nopeasti ja yllättäen.”. Tämä tietysti vaikuttaa COGE:n Maahan tippumiseen. Satelliitin puotoamisennusteita voi seurata mm. Geodeettisen laitoksen sivuilta. Itse COGE:sta löytyy tietoa mm. IL:n aihetta käsittelevästä uutisesta (suomeksi). Kannattaakin seurailla miten ennusteet kehittyvät.

GOCE-satellitti tippuu Maahan. Satelliitin aurinkopaneelit toimivat osaittain myös siipinä, koska satelliitti kirsi Maata todella matalalla radalla. Kuva: ESA.

GOCE-satellitti tippuu Maahan. Satelliitin aurinkopaneelit toimivat osaittain myös siipinä, koska satelliitti kiersi Maata todella matalalla radalla. Kuva: ESA.