MAVEN ja Mangalyaan saapuneet Marsin kertoradalle

NASAn MAVEN (Mars Atmosphere and Volatile Evolution) ja Intian avaruusjärjestö ISROn Mangalyaan marsluotaimet ovat saapuneet Marsin kiertoradalle. Näistä ensimmäisenä Marsin saavutti toisena laukaistu MAVEN ja muutamaa viikkoa aiemmin laukaistu Mangalyaan saapui pari päivää MAVENia myöhemmin Marsin kiertoradalle.

Nyt siis molemmat viime vuoden lopulla laukaistuista marsluotaimista ovat saavuttaneet onnellisesti kohteensa eli Marsin. MAVEN saapui Marsin kiertoradalle sunnuntaina 21. päivä kello 22:24 (EDT) ja Mangalyaan tiistaina 24. päivä. Molemmat luotaimet tekivät matkaa noin kymmenen kuukautta. Mielenkiintoinen yksityiskohta tässä kiertoradalle saapumisissa on se, että vaikka Mangalyaan laukaistiin ennen MAVENia, saapui se hieman myöhemmin Marsiin. Tämä tosin oli jo tiedossa etukäteen ja siten ei mikään suuri uutinen sinäänsä. Ehkäpä suurempi uutinen on se, että nyt muutaman päivän sisällä on Mars saanut kaksi uutta “tekokuuta” kiertoradalleen ja kun molemmat luotaimet aloittavat tieteellisen toimintajaksonsa, niin on odotettavissa paljon uutta tietoa Marsista. Ainakin näin kovasti toivotaan ympäri maailmaa marstutkijoiden keskuudessa.

NASAn politiikka marstutkimuksen suhteen on jo varmaan kaikkien asiaa seuraavien tahojen tiedossa. NASA jakaa aika avoimesti tutkimustuloksia julkisesti ja mm. kuvamateriaalia on netti pullollaan vaikka kuinka paljon. Ei siis ole odotettavissa, että MAVENinkaan kohdalla tapahtuisi mitään suurempaa muutosta suuntaan tai toiseen, joten “normaalit kaduntallaajatkin” voivat varmasti halutessaan seurailla netin kautta mitä MAVEN puuhailee ja mitä sen mittaukset kertoilevat Marsista. Sen sijaan ISROn Mangalyaan on hieman kysymysmerkki. ISROn nettisivuilla on NASAan verrattuna hyvin niukasti tietoa hankkeesta ja ennen kaikkea sen vaiheista. Toivottavasti operatiivisen vaiheen alettua Marsin kiertoradalla myös tutkimus- ja mittaustuloksia alkaa virtaamaan julkiseen levitykseen ISROn toimesta. Avaruusinsinööri seuraileekin mielenkiinnolla varsinkin Mangalyaanin vaiheita.

MAVENin saapumista Marsin kiertoradalle juhittiin Lockheed Martinin operaatiokeskuksessa. Kuva: Lockheed Martin.

MAVENin saapumista Marsin kiertoradalle juhittiin Lockheed Martinin operaatiokeskuksessa. Kuva: Lockheed Martin.

Mangalyaan -marsluotain nosti rataansa toistamiseen

Intian alkuviikolla (5.11.) laukaisema marsluotain Mangalyaan on jo toistamiseen nostanut rataansa suunnitelmien mukaan. Marsia kohden luotain lähtee joulukuun 1. päivä.

Ensimmäisen kerran Mangalyaan rataa nostettiin 7. päivä ja toistamiseen heti seuraavana päivänä (8.11) kello 02:18:51 (IST) Intian aikaa. Toisella radannostamiskerralla luotaimen apogee (suomennettuna radan etäisin piste) nostettiin 28814 kilometristä 40186 kilometriin. Radannoston aikana aluksen rakettimoottoreita käytettiin 570.6 sekunnin ajan ilman ongelmia ja ISROn mukaan kaikki laitteet toimivat edelleen moitteettomasti.

Luotaimen rataa nostetetaan useita kertoja ennen kuin lähdetään kohden Marsia. Kuva: ISRO.

Luotaimen rataa nostetetaan useita kertoja ennen kuin lähdetään kohden Marsia. Kuva: ISRO.

Seuraava kriittinen vaihe on radan muuttaminen niin, että suuntana on Mars. Tämä tapahtuu siis joulukuun 1. päivä ja perillä Marsissa luotaimen pitäisi olla syyskuussa 2014. noin 300 päivän lennon jälkeen. Itse lennon aikana luotaimeen otetaan yhteyksiä tasaisin välein mm. laitteiden kunnon tarkistamiseksi. Varsinainen operatiivinen vaihe alkaa Marsin kiertoradalle saapumisen jälkeen, kun mittalaitteet aloittavat toimintansa.

Kaaviokuva luotaimen lennosta Marsiin: Kuva: ISRO.

Kaaviokuva luotaimen lennosta Marsiin: Kuva: ISRO.

Intian ensimmäinen marsluotain laukaistiin kohden Marsia

Intian ensimmäisen marsluotaimen laukaisu onnistui 5.11.2013 noin kello 11:10 Suomen aikaa. Laukaisuun käytettiin intialaista PSLV-XL (Polar Satellite Launch Vehicle) -rakettia.

Laukaisun myötä Intia liittyi niiden muutamien harvojen joukkoon jotka ovat lähettäneet oman luotaimen kohden Marsia. Aikaisemmat ovat olleet USA, Venäjä (mukaanlukien Neuvostoliitto) ja ESA (Euroopan avaruusjärjestö). Intian avaruusjärjestön ISROn (India Space Research Organization) luotaimen virallinen nimi on hieman tylsä, Mars Orbiter Mission (MOM), mutta intialaiset kutsuvat luotainta nimellä Mangalyaan joka karkeasti suomennettuna tarkoittaa marsalusta.

Luotaimen pääasiallinen tehtävä on toimia eräänlaisena teknologian ja osaamisen testausmissiona. Lennon on tarkoitus kehittää mm. intialaisten osaamista avaruusaluksien suunnittelussa, teknologian kehittämisessä, manageroinnissa sekä lennon käytännön operoinnissa. Luotaimen saavuttua Marsin kiertoradalla, pitäisi sen suunnitelmien mukaan olla toimintakuntoisena kuudesta kymmeneen kuukautta. Vaikka hankkeen pääasiallinen tehtävä on testata tekniikkaa ja muuta osaamista, on lennolla myös tieteellisiä tavoitteita. Näitä tavoitteita ovat mm. Marsin pinnan tutkiminen, morfologiset ja mineralogiset mittaukset sekä Marsin kaasukehän mittaukset.

Toivottavasti Intian marsluotain ei kohtaa matkallaan kohden Marsia ongelmia ja se toimii suunnitellun ajan sekä tuo uutta tietoa Marsista. Avaruusinsinööri seurailee tilannetta ja raportoi, jos ja kun jotain mielenkiintoista asian tiimoilla tapahtuu.

Intian ensimmäinen marsluotain. Kuva: ISRO.

Intian ensimmäinen marsluotain. Kuva: ISRO.

Alla YouTube-video laukaisusta: