Ukkoskausi avattu tänä vuonna

EGU:n ekan päivän yksi huipennus oli ehdottomasti jo hieman odotettukin ukkonen. Tosin ei se ihan täydellä ryminällä iskenyt konferenssikeskuksen päälle, mutta muutaman jyrähdyksen kuulin ja kuvan sai otettua.

Avaruusinsinööri oli jo etukäteen katsellut hieman sääennusteita Wieniin ja ne ennustelivat maanantai-iltapäivälle ukkosen mahdollisuutta. Tällä kertaa ennusteet pitivät kutinsa ja pieni ukkosenpoikanen saapuikin jyrinän kera Wienin konferenssikeskuksen tuntumaan. Harmittavasti salamat jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta jyrinää, ukkospilviä ja sadetta saatiin, joten voinen todeta omalta osaltani tämän kesän ukkoskauden avatuksi.

Toivottavasti nämä ukkoset eivät sitten olleet ne ainoat tälle kesälle. Viime vuosi oli onneton ukkosten suhteen. Joko niitä ei sattunut olemaan siellä missä minä olin tai sitten niitä oli ihan jossain muualla missä olin. Toiselle EGU-päivälle, eli tiistaille 29.4., on kanssa ennusteltu ukkosia, joten saa nähdä joko tärppäisi ja näkisi niitä salamoitakin.

image

Cygnus alkoi jyrinällä.

Ursan perinteinen kesätapahtuma Cygnus alkoi ukkosten saattelemana. Koko torstain Jokioisten alueella ja lähistöllä jyrisi ukkonen eikä rankkasateiltakaan vältytty. Varsinaisesti Cygnus pääsi vauhtiin perjantaina, mutta jo torstain Mars-esitelmääni saapui kuuntelemaan arvioltani noin 30 henkilöä.

Tätä kirjottaessani näyttää siltä, että tämän vuoden Cygnuksesta tulee erittäin lämmin ja ukkosten sävyttämä. Saa nähdä kuinka sään suhteen on onni matkassa. Ainakin myrskybongarit tykkäävät ennusteista.

Myrskyjä metsästämässä… jälleen kerran.

Tuli jälleen viikonloppuna jahdattua salamoita ja siinä sivussa myös muutama todella kova sade- ja raekuuro. Yhteensä auton mittariin kertyi varmaan noin 600 kilometriä viikonlopun aikana. Ensimmäisenä päivänä (9.7.) suuntasimme porukalla Jokioisten ja Hämeenlinnan ympäristöön. Tällä reissulla saimmekin kokea lähes kaiken mitä Suomessa voi myrskybongari kokea. Ainoastaan trombi jäi uupumaan. Toisena “metsästyspäivänä” (10.7.) suuntasimme Kouvolan ympäristöön ja vaikkei ennusteet olleet aivan niin lupaavia kuin edellisenä päivänä, emme joutuneet pettymään.

Täytyy sanoa, että nykyteknologia tekee salamakuvauksesta helppoa. Ehkä jopa jo liian helppoa… Itselläni on nyt ollut muumalla kerralla mukana normaali digipokkari jolla olen kuvannut HD-tason videota. Kotona olen sitten katsonut videot läpi ruutu (eng. frame) kerrallaan ja aina kun on sattunut salama videolle, tallentanut sen kuvana. Helppoa, vaikka itse sanonkin. Kehotan siis kaikkia kokeilemaan tätä keinoa salamoiden metsästyksessä. Ainakin alussa. Jos kipinä syntyy, niin sitten voi siirtyä vaativimpiin kuvaustekniikoihin (mm. käyttämään triggereitä yms.). Laitoin muutaman otokseni omaan galleriaani. Lisäksi ohessa on pieni YouTube-video (kuvaajana meteorologi Pauli Jokinen) raekuurosta jonka koimme “metsästyksen” ohessa.

httpv://www.youtube.com/watch?v=7dVAdobpmf8

Myrskyä tiedossa!

Juhannukseksi on ennustettu myrskyä eri puolille Suomea. Kannattaakin siis varoa ettei joudu myrskyn armoille, varsinkin vesillä. Nyt on myös oiva tilaisuus napata hienoja myrsky- ja salamakuvia vaikka Kassiopeian kesäkuvakilpailuun. Salamakuvat ovat yleensä näyttäviä ja niiden voisi ennakkoon pärjäävän kohtuu hyvin kuvakilpailussa…

Ohessa on vielä koostevideo jonka kuvasin 12.6.2011, kun olimme porukalla metsästämässä myrskyjä ja salamoita Kouvolan ja Savitaipaleen ympäristössä. Kyseisestä myrskystä on myös salamakuvia galleriassani. Harmi että kuvakilpailun tuomarina en voi osallistua ko. kilpailuun…

httpv://www.youtube.com/watch?v=o1WWL9UT7pg