Tähtipäivät 2012 takana päin.

Viime viikonloppu (23.-25.3.2012) vierähti Oulussa vuosittaisen tähtipäivät tapahtuman parissa. Viime vuoden tähtipäivät jäivät väliin, joten oli mukavaa nähdä miten ko. tapahtuma nyt muutaman vuoden tauon jälkeen oikein voi. Ja jos jotain voi päätellä Oulun tähtipäivistä, niin tilanne on valoisa. Esitelmiä oli kuuntelemassa enemmän porukkaa kuin miesmuistiin. Muutama esitelmä veti jopa koko Tietomaan auditorion täyteen. Muutenkin esitelmät kiinnostivat paikallisia vähintäänkin kiitettävällä tavalla. Tästä tietysti kiitos kuuluu ennen kaikkea hyville luennoitsijavalinnoille, mutta myös paikalliselle järjestävälle taholle Oulun Arktokselle. Oululaiset tähtiharrastajat olivat todella panostaneet tapahtumaan ja sen mainostamiseen ja se myös näkyi.

Esitelmien lisäksi oli erityisen ilahduttavaa nähdä se, että eteläisestä Suomesta oli paikalle saapunut monta näytteilleasettajaa. Edustettuina olivat mm. Ursa, Kallioplanetaario, Alnilam, Härkämäen planetaario, Teknofokus ja Ilmatieteen laitos. Allekirjoittanut vastasi IL:n pienestä ständistä ja seuraaville tähtipäiville pitää ottaa huomattavasti enemmän karkkia ja kyniä mukaan. Ne kun loppuivat jo ensimmäisenä päivänä.

Yksi tähtipäivien kohokohdista oli jälleen kerran Ursan Stella Arcti -tunnustuksien jakotilaisuus lauantai-iltana. Tuskin oli suuri yllätys se, että tunnustukset menivät Emma Herraselle ja Toni Veikkolaiselle. Edellä mainittujen lisäksi Marko Pekkola palkittiin Stella Arcti -maininnalla. Pekkola kun on aiemmin jo palkittu varsinaisella tunnustuksella jonka voi vain saada kertaalleen. Tunnustuksien tarkemmat perustelut löytyvät Ursan lehdistötiedotteesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.