Avaruusviikko "jatkoineen" pulkassa tältä vuodelta.

Avaruusrekka pysähtyi Kuopioon 16.10. kiertueen viimeisenä päivänä. Vaikka sade piiskasi liki koko päivän Kuopion toria, niin rekassa vieraili satoja savolaisia. Muutama kassiopeialainenkin pistäytyi paikalla. Avaruusrekan siirtyessä “eläkkeelle”, päättyi myös tämän vuoden kansainvälinen avaruusviikko Suomessa. Tosin virallisesti avaruusviikko päättyi jo 10.10., mutta tänä vuonna Avaruusrekan myötavaikutuksella “venytimme” avaruusviikon kaksiviikkoiseksi tapahtumaksi. Tässä onkin hyvä paikka kiittää kaikkia avaruusviikon tapahtumiin osallistujia ja niitä kymmeniä talkoolaisia jotka järjestivät ohjelmaa eri puolilla Suomea. Erityiset kiitokset täytyy antaa Jari Mäkiselle, Tuukka Perhoniemelle, Aalto-1 -tiimille ja Avaruusrekan uutterille kuskeille. Allekirjoittaneelle rekkakiertue oli erityisen mukava kokemus ja toivottavasti vielä jossakin vaiheessa saamme Suomeen jotain vastaavaa. Tuskin kuitenkaan ihan lähivuosina, mutta joskus kuitenkin.

Ensi vuoden avaruusviikon teema ei ole vielä tässä vaiheessa tiedossa, joten on vaikeaa arvioida mitä silloin tapahtuu. Heti kun teema selviää, niin alkaa ensi vuoden suunnittelu. Tuskin mitään yhtä massiivista tapahtumaa kuin Avaruusrekka ensi vuonna tulee, mutta jotain kuitenkin. Ainakin yksi isompi yleisötapahtuma olisi kiikarissa. Tältä vuodelta kuitenkin kuittaan nyt virallisesti avaruusviikon päättyneeksi. “Roger and out”.

Tuukka Perhoniemi esittelee MetNetiä. Kuva: Harri Haukka.

Avaruusviikko lähestyy jälleen.

Jotta tämä blogi ei olisi pelkästään Curiosity-mönkijää, niin välillä voisi muistuttaa tulevasta kansainvälisestä avaruusviikosta (4.-10.10.). Tämän vuoden avaruusviikko tulee olemaan aivan mahtava. Se tiedetään jo tässä vaiheessa, vaikka avaruusviikkoon on aikaa reilut kolme viikkoa. Tänä vuonna avaruusviikolla Suomeen saapuu peräti kaksi astronauttia. Heurekaan (6.-7.10.) saapuu ESAn astronautti Paolo Nespoli ja Oulun Tietomaassa (12.–14.10.) taas vierailee ESAn astronautti Andreas Mogensen. Joten tänä vuonna myös pohjoisessa Suomessa asuville on todella mielenkiintoista ohjelmaa avaruusviikolla.

Edellä mainitut astronautit vierailevat Suomessa ns. Avaruusrekka-kiertueen puitteissa. Avaruusrekasta iso kiitos kuuluu kaikkien tuntemalle Jari Mäkiselle joka on jälleen kerran saanut kasaan upean “avaruuselämyspaketin” suurelle yleisölle. Allekirjoittanut on myös vahvasti läsnä Avaruusrekassa. Esillä rekassa on nimittäin IL:n kehitteillä oleva Mars MetNet-laskeutuja jota allekirjoittanut esittelee yleisölle ainakin pk-seudun ja Kuopion tapahtumissa. Jos Avaruusrekka ei ole vielä tullut tutuksi, niin kannattaa ehdottomasti suunnata seuraavaksi rekan nettisivuille.

Ei tietysti pidä unohtaa paikallisten tähtiharrastusyhdistyksien järjestämää ohjelmaa. Tähtitornit ovat varmasti auki monilla paikkakunnilla avaruusviikon aikana. Myös muuta ohjelmaa varmasti on luvassa, kunhan yhdistyksien aikataulut selkeytyvät.

Nähdään siis jossain pk-seudun tai Kuopion Avaruusrekka-tapahtumissa!

PS: Kannattaa myös vierailla avaruusviikon suomenkielisillä nettisivuilla osoitteessa www.avaruusviikko.net.

Avaruusrekka kiertää Suomea 3.-17.10.

Avaruusviikon koordinointia.

Kansainvälinen avaruusviikko (4.-10.10.) alkaa taas uhkaavasti lähestyä ja koska olen sen virallinen Suomen koordinaattori, niin pitää minunkin viimeistään nyt aktivoitua. Noh olen kyllä Ursan kanssa palveroinut ja suunnitellut viikon päätapahtumaa jo kuukausien ajan, mutta varsinainen laajempi koordinointi alkoi tällä viikolla. Tärkein tehtäväni koordinaattorina on “potkia” suomalaisia tähtiharrastusyhdistyksiä mukaan viikolle sekä haalia mahdollisia yhteistyökumppaneita. Tänä vuonna, kiitos Ursan aktiivisuuden, pääyhteistyökumppani avaruusviikolla on tiedekeskus Heureka jossa järjestetään viikon päätapahtuma “Avaruusmatka 2011” 8./9.10. Lisätietoa tästä löydätte tapahtuman omilta sivuilta.

Yksi iso osa koordinointia on avaruusviikon omien nettisivujen päivittäminen viime vuodesta tähän vuoteen. Hankin reilu vuosi sitten omistukseeni osoitteen www.avaruusviikko.net ja tässä osoitteessa sijaitsee avaruusviikon viralliset suomenkieliset kotisivut. Vielä on hieman viilattavaa sivujen suhteen (mm. kalenteri), mutta aikalailla loppusuoralla ollaan. Yksi isoin juttu minkä sain tehtyä on ns. “Suomi-julisteen” (kuva alla) tekeminen. Kansainvälinen juliste on monella kielellä, mutta pienenä kielialueena se ei sisälllä suomenkielistä tekstiä, joten oli pakko väsätä oma mainosjuliste [PDF].

Niin ja mikä siis on tämän vuoden teemana? Noh sen jo toki huomaa heti alla olevasta julisteesta, mutta mainittakoon tässäkin, että se on “50 vuotta miehitettyjä avaruuslentoja”. Teemahan vaihtelee vuosittain, mutta tämän vuoden teema ei tuskin ollut yllätys kenellekkään. Tosin hieman mielenkiintoisen sävyn tähän teemaan tekee se seikka, että juuri tänä vuonna NASA päätti lopettaa sukkulaohjelmansa. Olemmekin nyt tilanteessa jossa miehitettyjä lentoja tekee käytännössä vain yksi valtio eli Venäjä.