Avaruusviikko "jatkoineen" pulkassa tältä vuodelta.

Avaruusrekka pysähtyi Kuopioon 16.10. kiertueen viimeisenä päivänä. Vaikka sade piiskasi liki koko päivän Kuopion toria, niin rekassa vieraili satoja savolaisia. Muutama kassiopeialainenkin pistäytyi paikalla. Avaruusrekan siirtyessä “eläkkeelle”, päättyi myös tämän vuoden kansainvälinen avaruusviikko Suomessa. Tosin virallisesti avaruusviikko päättyi jo 10.10., mutta tänä vuonna Avaruusrekan myötavaikutuksella “venytimme” avaruusviikon kaksiviikkoiseksi tapahtumaksi. Tässä onkin hyvä paikka kiittää kaikkia avaruusviikon tapahtumiin osallistujia ja niitä kymmeniä talkoolaisia jotka järjestivät ohjelmaa eri puolilla Suomea. Erityiset kiitokset täytyy antaa Jari Mäkiselle, Tuukka Perhoniemelle, Aalto-1 -tiimille ja Avaruusrekan uutterille kuskeille. Allekirjoittaneelle rekkakiertue oli erityisen mukava kokemus ja toivottavasti vielä jossakin vaiheessa saamme Suomeen jotain vastaavaa. Tuskin kuitenkaan ihan lähivuosina, mutta joskus kuitenkin.

Ensi vuoden avaruusviikon teema ei ole vielä tässä vaiheessa tiedossa, joten on vaikeaa arvioida mitä silloin tapahtuu. Heti kun teema selviää, niin alkaa ensi vuoden suunnittelu. Tuskin mitään yhtä massiivista tapahtumaa kuin Avaruusrekka ensi vuonna tulee, mutta jotain kuitenkin. Ainakin yksi isompi yleisötapahtuma olisi kiikarissa. Tältä vuodelta kuitenkin kuittaan nyt virallisesti avaruusviikon päättyneeksi. “Roger and out”.

Tuukka Perhoniemi esittelee MetNetiä. Kuva: Harri Haukka.

Avaruusrekka siirtyi maakuntiin.

Pääkaupunkiseudun Avaruusrekka-kiertue on nyt takanapäin ja rekka suuntasi Turkuun josta se jatkaa matkaansa Tampereelle, Jyväskylään, Ouluun, Rovaniemelle ja 16.10. Kuopioon jonne kiertue myös päättyy. Ensimmäinen viikonlopputapahtuma on takanapäin ja se oli menestys. Heurekaan saapui kahden päivän aikana satoja avaruudesta kiinnostuneita ja varsinainen vetonaula oli sunnuntaina, kun ESA:n astronautti Paolo Nespoli luennoi ja jakoi nimikirjoituksia. Nespoli käväisi myös avaruusrekassa jossa hän tutustui mm. MetNettiin ja Aalto-1 -satelliittiin. Voi jo tässä vaiheessa sanoa, että avaruusrekka on ollut menestys ja uskon, että maakunnissa se on vieläkin suurempi menestys.

Avaruusviikko alkoi "varaslähdöllä" Otaniemessä.

Avaruusviikkoa vietetään jälleen kerran 4.-10.10., mutta Avaruusrekka sen sijaan otti jo pienoisen “varaslähdön” tänään 3.10. Otaniemessä, Espoossa. Täytyy sanoa, että yllättävän paljon mahtuu näyttelytavaraa rekkaan joka ei kyllä ole ihan normaali rekka. Rekka nimittäin pystyy “levittäytymään” jolloin sisätilaa tulee noin hulppeat 100m2. Näyttelyssä onkin siis ihan mukava käyskennellä kun tilaa on ihan kivasti. Toki kiireisimpinä hetkinä voi tulla ahdasta, mutta silloin rekan sisällä pitää olla kyllä aikamoinen ihmismäärä.

Avaruusrekka kiertää Suomea aina 16.10 asti jolloin viimeisenä paikkakuntana on Kuopion kauppatori. Allekirjoittanut kertoilee Ilmatieteen laitoksen marstutkimuksesta ainakin pääkaupunkiseudun pysähdyspisteissä ja Kuopiossa. Eli te kaikki savolaiset, tulkaa Kuopioon kyselemään kaikkea enemmän tai vähemmän hullua marstutkimuksesta, niin yritän parhaimpani mukaan vastailla teille.

Ohessa vielä yksi kuva rekan sisältä, kun se oli parkissa Otaniemessä. En itse ollut koko aikaa rekassa, mutta kuulemma yleisöä oli ihan mukavasti saapunut paikanpäälle.

PS: Lisäilen avaruusviikon ja Avaruusrekka-kiertueen aikana kuvia omaan galleriaani. Joten jos kiinnostaa miltä rekassa ja muuten avaruusviikolla näyttää, niin kannattaa suunnata tonne galleriaan.

Avaruusrekka Otaniemessä. Kuva: Harri Haukka

Avaruusviikko lähestyy jälleen.

Jotta tämä blogi ei olisi pelkästään Curiosity-mönkijää, niin välillä voisi muistuttaa tulevasta kansainvälisestä avaruusviikosta (4.-10.10.). Tämän vuoden avaruusviikko tulee olemaan aivan mahtava. Se tiedetään jo tässä vaiheessa, vaikka avaruusviikkoon on aikaa reilut kolme viikkoa. Tänä vuonna avaruusviikolla Suomeen saapuu peräti kaksi astronauttia. Heurekaan (6.-7.10.) saapuu ESAn astronautti Paolo Nespoli ja Oulun Tietomaassa (12.–14.10.) taas vierailee ESAn astronautti Andreas Mogensen. Joten tänä vuonna myös pohjoisessa Suomessa asuville on todella mielenkiintoista ohjelmaa avaruusviikolla.

Edellä mainitut astronautit vierailevat Suomessa ns. Avaruusrekka-kiertueen puitteissa. Avaruusrekasta iso kiitos kuuluu kaikkien tuntemalle Jari Mäkiselle joka on jälleen kerran saanut kasaan upean “avaruuselämyspaketin” suurelle yleisölle. Allekirjoittanut on myös vahvasti läsnä Avaruusrekassa. Esillä rekassa on nimittäin IL:n kehitteillä oleva Mars MetNet-laskeutuja jota allekirjoittanut esittelee yleisölle ainakin pk-seudun ja Kuopion tapahtumissa. Jos Avaruusrekka ei ole vielä tullut tutuksi, niin kannattaa ehdottomasti suunnata seuraavaksi rekan nettisivuille.

Ei tietysti pidä unohtaa paikallisten tähtiharrastusyhdistyksien järjestämää ohjelmaa. Tähtitornit ovat varmasti auki monilla paikkakunnilla avaruusviikon aikana. Myös muuta ohjelmaa varmasti on luvassa, kunhan yhdistyksien aikataulut selkeytyvät.

Nähdään siis jossain pk-seudun tai Kuopion Avaruusrekka-tapahtumissa!

PS: Kannattaa myös vierailla avaruusviikon suomenkielisillä nettisivuilla osoitteessa www.avaruusviikko.net.

Avaruusrekka kiertää Suomea 3.-17.10.