Tähtipäivät 2012 takana päin.

Viime viikonloppu (23.-25.3.2012) vierähti Oulussa vuosittaisen tähtipäivät tapahtuman parissa. Viime vuoden tähtipäivät jäivät väliin, joten oli mukavaa nähdä miten ko. tapahtuma nyt muutaman vuoden tauon jälkeen oikein voi. Ja jos jotain voi päätellä Oulun tähtipäivistä, niin tilanne on valoisa. Esitelmiä oli kuuntelemassa enemmän porukkaa kuin miesmuistiin. Muutama esitelmä veti jopa koko Tietomaan auditorion täyteen. Muutenkin esitelmät kiinnostivat paikallisia vähintäänkin kiitettävällä tavalla. Tästä tietysti kiitos kuuluu ennen kaikkea hyville luennoitsijavalinnoille, mutta myös paikalliselle järjestävälle taholle Oulun Arktokselle. Oululaiset tähtiharrastajat olivat todella panostaneet tapahtumaan ja sen mainostamiseen ja se myös näkyi.

Esitelmien lisäksi oli erityisen ilahduttavaa nähdä se, että eteläisestä Suomesta oli paikalle saapunut monta näytteilleasettajaa. Edustettuina olivat mm. Ursa, Kallioplanetaario, Alnilam, Härkämäen planetaario, Teknofokus ja Ilmatieteen laitos. Allekirjoittanut vastasi IL:n pienestä ständistä ja seuraaville tähtipäiville pitää ottaa huomattavasti enemmän karkkia ja kyniä mukaan. Ne kun loppuivat jo ensimmäisenä päivänä.

Yksi tähtipäivien kohokohdista oli jälleen kerran Ursan Stella Arcti -tunnustuksien jakotilaisuus lauantai-iltana. Tuskin oli suuri yllätys se, että tunnustukset menivät Emma Herraselle ja Toni Veikkolaiselle. Edellä mainittujen lisäksi Marko Pekkola palkittiin Stella Arcti -maininnalla. Pekkola kun on aiemmin jo palkittu varsinaisella tunnustuksella jonka voi vain saada kertaalleen. Tunnustuksien tarkemmat perustelut löytyvät Ursan lehdistötiedotteesta.

Suomen avaruustutkimusseuran kevätkokouksessa.

Suomen avaruustutkimusseuran (SATS) kevätkokous pidettiin 18.3. tiedekeskus Heurekassa Vantaalla. Ennen kokousta SATSilaisilla oli mahdollisuus tutustua tiedekeskuksen näyttelyyn ja ilokseni totesin, että sitten avaruusviikon oli Heurekaan saatu uusi näyttely KlimaX. Sinäänsä KlimaX-näyttely ei sisältänyt mitään uutta ja ihmeellistä, mutta sen toteutus on oiva ja uniikki. Nimittäin jotta näyttelyalueelle voi mennä pitää laittaa jalkaan kumisaappaat, jotka onneksi saa lainaan Heurekasta. Ei siis tartte omia kumppareita tuoda mukanaan. Miksi sitten kumppareita tarvitaan näyttelyyn tutustuessa? Noh siksi, koska näyttelyn lattialla on noin 20cm vettä. Tämä onkin hieno oivallus tuoda esille ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia. Jos 20X0-näyttelyyn ei ole vielä ehtinyt tutustumaan, niin kannattaa kipaista Heurekaan. Sekä 20X0-näyttely, että KlimaX-näyttely ovat molemmat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

Niin mites sitten se SATS:n kevätkokous? Kokouksen aluksi yhdistyksen puheenjohtaja Sampo Niskanen piti esitelmän tuoreesta Haisunäätä-raketin laukaisusta. Esitelmän aikana ja sen jälkeen käytiin mielenkiintoisia keskusteluja itse raketin lennätyksestä sekä tekniikasta mitä raketin hyötykuorma pitää sisällään. Luulen, että itse lennätyksestä on enemmänkin juttua seuraavassa Avaruusluotain-lehdessä. Itse kokous meni sitten ihan normaalin kaavan mukaan, ilman mitään sen suurempia yllätyksiä.

Vihdoinkin revontulia!

Revontulet ovat piilotelleet jossain, vaikka pitkäaikaisten ennusteiden mukaan Auringon aktiivisuuden huipun olisi pitänyt olla muistaakseni jo viime vuonna. Noh kuten varmaan tiedätte, on huippu siirtynyt ja itseasiassa vasta nyt aletaan lähestyä tämän kertaista Auringon maksimia. Yksi positiivinen seuraus Auringon aktiivisuuden kasvusta on se, että myös revontulia näkyy enemmän. Täällä eteläisessä Suomessa valosaaste ja luonnollisesti myös eteläiset leveyspiirit hankaloittavat revontulien havainnointia. Allekirjoittanut korkkasi revontulikauden avatuksi 7.3.2012, kun lähdimme pienellä porukalla metsästämään revontulia Kirkkonummelle. Erään pellon laidalta sitten havainnoimme himmeitä revontulia pohjoisella taivaalla, lähellä horinsonttia. Mikään suuri näytelmä ei tällä kertaa Kirkkonummen taivaalla ollut, mutta kuitenkin eka havainto tuli tehtyä. Ohessa allekirjoittanut poseeraa pellolla katsellen vihreitä revontulia jotka kuultavat lähellä horisonttia. Lisää kuvia löytyy galleriastani.

Blogisti katselee revontulia Kirkkonummella 7.3.2012.