EGU 2012 takana päin.

Kiireinen työmatkojen huhtikuu alkaa olemaan takanapäin. Viimeisin työmatka suuntautui Wieniin, Itävaltaan, EGU 2012 -konferenssiin. Mitäs sitten EGU tänä vuonna tarjosi avaruusinsinöörille? Eipä juuri mitään suurta ja ihmeellistä edellisiin neljään vuoteen verrattuna. Huomaa selvästi, että alan jo “leipiintymään” EGUn kävijäksi. Kävin kuuntelemassa jonkin aikaa mm. Marssessioita, mutta niiden anti näin insinöörille jäi aika ohueksi, kun puheiden pääpaino oli tieteessä. Allekirjoittaneen ohjelma koostuikin lähinnä Europlanet-hankkeen ja EGUn GI-divisioonan (Geosciences Instrumentation and Data Systems) kokouksista sekä yhdestä posterisessiosta jossa esittelin viimeisimmän MetNetin hyötykuorman. Lisäksi tuli käytyä kattomassa muiden IL:sten posterisessioita. Siinä se vajaa viikko sitten menikin.

Valitettavasti konferenssipaikan ja hotellin nettiyhteydet olivat niin onnettomat, että blogiin kirjoittamisesta ei tullut mitään EGU-viikon aikana. Vaikka konferenssipaikan nettiyhteydet olivat parantuneet edellisiin vuosiin verrattuna, niin edelleen netti takkusi. Huomasin, että aina kun sessiot päättyivät ja ihmiset valuivat tauolle, niin netti kaatui lähes välittömästi. Pitikin ajoittaa omat nettisurffailut sessioiden ajaksi tai aamuksi jolloin konferenssipaikalla ei ollut vielä hirveästi porukkaa.

Galleriassani on hieman kuvia Wienin EGU-matkasta. Sää sentään suosi tällä kertaa ja torstaina sekä perjantaina saimme nauttia todellisesta kesäsäästä.

Avaruusluotain 2/2012 ulos tuutista.

Jälleen kerran on pakerrettu yksi numero Avaruusluotainta ulos tuutista. Näinä päivinä lehden numero 2/2012 lähtee painoon ja SATS:n jäsenistölle lehden pitäisi tupsahtaa postilaatikkoon noin parin viikon päästä. Tällä kertaa kanteen saimme oivan “Iwo-Jima”-tyyppisen kuvan Iso-Haisu-raketin laukaisukuntoon laittamisesta. Lehdessä onkin luonnollisesti juttua itse lennätyksestä ja hieman muutakin rakettitietoutta. Yksi hauska artikkeli käsittelee tuoretta Iron Sky -elokuvaa. Suomisen Mikon juttu varmasti kiinnostaa kaikkia ko. elokuvan nähneitä tai niitä jotka aikovat sen nähdä. Muutenkin lehden sisältö on erittäin hyvä ja tästä tietysti kiitos kuuluu ahkerille kirjoittajille.

Nyt kun lehti on onnellisesti valmis, niin voin keskittyä rauhassa tulevan viikon Itävallan EGU-matkaan. Tai noh keskittymistä on “häirinnyt” se, että konferensissa esittelemäni posteri pitäisi saada valmiiksi ja tulostettua. Mutta onneksi tässäkin asiassa olen ajoissa liikenteessä ja suurin kiire asian suhteen saatiin vältettyä. Ensi viikolla onkin sitten tarkoitus kirjoitella blogiini hieman Wienin kuulumisia ja mm. siitä miten posterisessioni meni. Kannattaa siis seurailla blogiani.

Avaruusluotaimen 2/2012 kansikuva. Kuva: Antti J. Niskanen.

Työmatkojen huhtikuu.

Huh huh. Huhtikuun kalenteri on todella täynnä. Kolme ulkomaan työmatkaa (2.-3.4. Lontoo, 10.-12.4. Padova ja 22.-27.4. Wien) tarkoittavat sitä, että toimistopäivät jäävät aika vähäisiksi huhtikuun aikana. Pääsiäispyhien jälkeen pitäisi siis suunnistaa Padovaan Exomars-hankkeen PDR (preliminary design review) -kokoukseen ja katsastaa mikä on hankkeen nykytila ja miten tulevaisuudessa edetään. Sinäänsä ihan mukavaa päästä ko. kokoukseen, koska allekirjoittaneella on aiempaa kokemusta PDR:stä vain MetNetin kohdalla. Mitään ihmeellistä härdelliä en odota tulevalta PDR-kokoukselta, varsinkin kun meillä IL:ssä valmistautuminen kokoukseen on sujunut hyvin ja kaikki tarvittava materiaali on valmiina.

Loppukuusta pitäisi sitten, jo perinteiseen tapaan, suunnata EGU 2012 (European Geosciences Union General Assembly 2012) -konferenssiin. Tämän vuoden konferenssi taitaa olla jo neljäs perättäinen johon otan osaa. Sen vuoksi alkaakin Wienin keskusta olemaan jo lähes yhtä tuttua seutua kuin Helsingin keskusta. Ehkä jopa tutumpi jossain mielessä. Kuten aikaisempinakin vuosina, pitää EGU:ssa esitellä MetNettiä posterin kera sekä osallistua useaan EU:n FP7 Europlanet-hankkeen kokoukseen.

Europlanet-hankkeesta puheen ollen. Kävin nyt huhtikuun alussa Lontoossa UCL:ssä Europlanet-kokouksessa ja ko. matkan kuvia voitte tsekata galleriastani.