Matka kohden Nordkappia ja Venuksen ylikulkua katsomaan alkaa.

Pitääpä kirjoitella blogiin jotain näin Venuksen ylikulku -matkan alla. Huomenna perjantaina olisi lähtö aamutuimaan ja varsinkin sitten kun saavutamme Norjan rajan olen nettiyhteyden tavoittamattomissa, ainakin suurimman osan ajasta. Olemme kyllä suunnitelleet ostavamme Norjan puolelta datayhteyspaketin kännykkään, mutta se kuinka usein tulee blogiin kirjoiteltua, on vielä täysin arvoitus. Toivottavasti kuitenkin muutamana päivänä olisi aikaa kirjoitella.

Jos retkikuntamme vaiheet kiinnostavat, niin kannattaa seurailla Juutilaisen Jarin ylläpitämää Pimennysmatkaaja-blogia. Se tulee olemaan meidän pääsääntöinen kanava “ulkomaailmaan”. Kuvia emme hirveästi lataile nettiin reissun aikana, mutta jos Venuksen ylikulku näkyy Nordkapissa, niin muutama kuva varmasti ilmestyy Jarin blogiin.

Venuksen ylikulun lisäksi tarkoitus olisi myös hieman geokätköillä. Itselläni ei ole Norjasta yhtään kätköä haettuna, joten olisi mukavaa saada sekin maa “geokartalle”. Noh onneksi kätköily on suhteellisen helppoa, koska likimain kaikkien nähtävyyksien yhteydessä on jokin geokätkö. Eiköhän sitä siis tulee “muutama” kätkö logattua matkan aikana.

Ohessa on vielä fiilistelyn vuoksi kuva edellisestä Venuksen ylikulusta vuodelta 2004 jolloin Härkämäen havaintoryhmä havaitsi ylikulkua Härkämäellä. Silloin saimme reilut 12000 kuvaa, mutta tällä kertaa emme toki aivan samaan pyri. Jos saisimme yhdenkin hyvän h-alpha-kuvan, niin se olisi menestys. Matkan ainoa tarkoitushan ei ole pelkästään havaita ylikulkua, vaan myös tutustua pohjoiseen Norjaan ja sen nähtävyyksiin. Palaillaan asiaa jossain vaiheessa.

Venuksen ylikulku vuonna 2004

Ukkoskausi avattu.

Vaikka sääennusteet eivät ukkosia ennustelleet tiistaiksi 22.5., niin aamulla töihin mennessä näkyi etelässä iso tumma pilvi joka välillä salamoi. Mikään kovin suuri ja raju näytelmä ei ollut kyseessä, mutta näimpähän kuitenkin tämän kesän ekat salamat. Harmi ettei taaskaan matkassa ollut kännnykkäkameraa kummoisempaa kuvauslaitetta, mutta sain sentään jonkinlaisen panoramakuvan otettua tästä ukkosrintamasta. Saa nähdä millainen ukkoskesä tämän vuoden kesästä tulee.

Harjoittelemassa Auringon kuvaamista.

Huh hellettä… Hellettä oli, kun aloitimme Juutilaisen Jarin ja Hyvösen Miran kanssa harjoittelemaan Auringon kuvaamista Lunt-kaukoputkella torstaina 17.5. Härkämäen observatoriolla. Ensimmäinen kuvauspäivä osoitti jo sen, että oli todella hyvä idea harjoitella kuvaamista ennen matkalle lähtöä. Opimme nimittäin uskomattoman paljon siitä miten Aurinkoa pitää kuvata h-alpha -kaukoputkella. Toinen harjoittelupäivä, lauantai 19.5., menikin sitten jo tarkemman säädön ja testailun parissa. Muutama todella upea kuvakin saatiin napattua Auringosta. Valitettavasti harjoitteluun ei ole aikaa enempää, kun Norjan reissu lähenee uhkaavasti.

Ohessa on yksi käsitelty kuva jonka otimme harjoittelun yhteydessä. Jos kuvaaminen on vaikeaa ja aikaa vievää, niin kyllä on otettujen kuvien käsittelykin. Täytyy vain ihmetellä, että kuinka paljon “raakakuvista” saadaan ykistyiskohtia esille, kun niitä käsittelee kuvankäsittelyohjelmassa.

Aurinko Lunt-teleskoopin läpi kuvattuna. Kuva: Jari Juutilainen, Harri Haukka ja Mira Hyvönen.

Avaruusinsinööri Flickrissä.

Perustimpa itselleni oman Flickr-tilin. Oikeastaan syy miksi päätin liittyä Flickr-kuvapalveluun on se, että Ilmatieteen laitoksella on hanke jossa kerätään kuvia erilaisista sääilmiöistä ja tähän on tarkoitus käyttää Flickr:iä. En ole aiemmin edes tutustunut koko palveluun, joten menee varmaan joku hetki ennen kuin osaan sanoa, että onko Flickr palvelu jota tulen itse käyttämään jatkossa. Varmaan on kuitenkin se, että Flickr-galleriani ei tule korvaamaan tämän hetkistä galleriaani.

Tässä vaiheessa voin kuitenkin sanoa sen positiivisen asian Flickr:stä, että jos eteen tulee jotain kuvattavaa jonka halua saada nopeasti nettiin kaikkien katsottavaksi, on Flickr siihen oiva palvelu. Kännykkään (iPhone, Android ja Windows Mobile) nimittäin löytyy sovellus jolla voi lähettää ottamansa kännykkäkuvan suoraan omaan Flickr-tiliin ja näin ollen kaikkien nähtäville alle minuutissa. Saa nähdä vain, että onko tälle ominaisuudelle todellisuudessa käyttöä. Myrskybongausmatkoilla voisin kuvitella, että muut bongarit voisivat olla kiinnostuneita suhteellisen tuoreista myrskykuvista.

Jos joku teistä on Flickr:ssä, niin minut löytää sieltä käyttäjätunnuksella HorusHarrison (joka on muuten myös geokätköilytunnukseni).

Venuksen ylikulkuun kuukausi.

Kyllä aika kuluu nopeasti. Tuntuu, että edellinen Venuksen ylikulku oli vasta muutama vuosi sitten, mutta johan siitä alkaa kohta olemaan kahdeksan vuotta. Venuksen ylikulku on paitsi minulle, niin myös Härkämäen observatoriolle merkittävä tapahtuma. Vuoden 2004 ylikulku oli ensiaskel observatoriolle kansaivälisiin tutkimushankkeisiin. Allekirjoittanut ja Juutilaisen Jari edustimme Härkämäen observatoriota mm. Tsekissä pidetyssä Venus Transit 2004 -konferensissa. VT2004-hankkeen vanavedessä Härkämäen havaintotiimi on osallistunut useisiin kansainvälisiin projekteihin ja konferensseihin. Myös pari Nature-lehden julkaisuakin on napsahtanut observatorion ansiolistalle.

Ei siis ihme, että nyt noin kuukauden päästä (5.-6.6.) tapahtuva Venuksen ylikulku nostattaa tunteita ja mielenkiintoa. Jo aikoinaan päätimme Jarin kanssa, että pyrimme havaitsemaan myös vuoden 2012 ylikulun kokonaisuudessaan jossain päin maailmaa. Noh tämän seurauksena olemme päätyneet matkaamaan pohjoiseen Norjaan, Nordkappiin. Nordkappia pohjoisemmaksi tosin emme enää voisi juuri mennäkkään, ainakaan autoilemalla. Matkasuunnitelmat on nyt lyöty lukkoon. Mökit vuokrasimme jo aikoja sitten ja nyt viimeisimpänä varasimme vuokra-auton. Päädyimme vuokra-autoon ihan sen vuoksi, että kellään matkalaisista ei ole omaa autoa jonne kaikki tarvitsemamme tavarat mahtuisivat. Reilun viikon reissua varten pitää kuitenkin ottaa aika paljon tavaraa mukaan. Mukaan lukien kaukoputki, Härkämäen Lunt-aurinkoteleskooppi. Tarkoituksemme olisi saada mahdollisimman hyviä h-alpha -kuvia Auringosta ja Venuksesta sen edessä. Kuvaamista pitää kuitenkin harjoitella ennen reissua ja olemme sopineetkin, että harjoittelemme kuvaamista helatorstaiviikolla.

Enemmän tietoa “Nordkapp Expedition” -ryhmämme matkasta ja suunnitelmista löytyy Jarin Pimennysmatkaaja-blogista. Kannattaakin tallentaa blogin osoite tietokoneelle muistiin, koska se tulee olemaan myös blogi joka seuraa matkaamme mahdollisimman reaaliajassa.