Cygnus on ohitse. Paluu "normaalilomaan".

Huh. Cygnus on nyt sitten ohitse ja kaikesta selvittiin kunnialla. Järjestelyjen haasteet eivät olleet ylivoimaisia, vaikka itse niin sanonkin. Toki joitain asioita olisimme voineet tehdä paremmin, kuten esimerkiksi grillipaikan parempi organisointi. Noh toisaalta tiesimme jo etukäteen, että tällä kertaa on monia asioita joista joudumme tingimään “normaaliin” Cygnukseen verrattuna. Omiin korviini ei kantautunut mitään suurempia nurinoita, joten kait sitten porukka oli suhteellisen tyytyväinen tämänvuotiseen Cygnukseen.

Itselleni napsahti jälleen kerran jaostotoimikunnan jäsenyys seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Homma ei ole kovinkaan raskas ja pääsempähän taas päättämään mm. Stella Arcti -palkittavista ja seuraavista Cygnuksista. Molemmat ovat ihan mukavia hommia. Seuraavan vuoden Cygnuksenkin hakuprosessi pyörähti heti käyntiin ja näyttää siltä, että meillä (siis jaostotoimikunnalla) on muutamakin paikka minne Cygnus voisi ensivuonna sijoittua. Toivottavasti voisimme jo piakkoin uutisoida jotain asian tiimoilta.

Cygnuksella ottamani kuvat voitte käydä kattomassa galleriastani ja kaikki kassiopeialaisten ottamat kuvat löytyvät Kassiopeian omasta galleriasta.

Cygnusta kuumankosteassa säässä.

Jokioisten Cygnus jatkui todella kuumankosteissa merkeissä perjantaina ja lauantaina. Ihan samoihin kosteuslukemiin ei kumppaisenakaan päivänä onneksi päästy kuin mitä torstain lukemat olivat. Torstain kosteus oli joitain aivan käsittämätöntä ja hyvänä esimerkkinä siitä se, että kaikki info-tiskin paperit olivat kosteita ja nihkeitä. Harvemmin on Suomessa samanlaiseen ilmiöön törmännyt. Ulkomailla ilmiö ei toki ole erityisen harvinainen, mutta Suomen korkeudella on.

Tämän vuoden Cygnus on yllättänyt positiivisesti monella tavalla. Ensinnäkin ennakkoon hieman “pelätty” yleisökato ei toteutunut ja vaikka tätä kirjottaessani en tiedä lopullista osallistujamäärää, niin arvelisin sen olevat jossain 120 hujakoilla. Oli tarkka luku sitten mikä tahansa, niin olen iloinen, että Cygnus veti tänäkin vuonna porukkaa kasaan. Esitelmät mitä olen ehtinyt seurata, ovat olleet erinomaisia ja muutama uutuus joita tällä kertaa testattiin olivat menestyksiä. Tänä vuonna lanseerattiin lyhytesitelmät ja jaostorastit. Lyhytesitelmissä kukin esitelmöitsijä piti noin 5-10 minuutin esitelmän jonka jälkeen yleisö sai esittää muutaman kysymyksen. Tällä tavalla saimme yhdessä tunnissa käsiteltyä monta pientä aihetta joista ei olisi ollut varsinaiseen “pitkään estilemään” materiaalia. Jaostorasteilla muutama Ursan jaosto esitteli toimintaansa erilaisten demojen ja laite-esittelyjen muodossa. Molemmat uutuudet toimivat ja niitä toteutettaneen myös tulevien vuosien Cygnuksilla.

Niin ja säistä… Ukkoskuuroja ja jylinää on saatu todistaa kaikkina päivinä alueella ja näyttää siltä, että “pahinta” ei olla edes vielä koettu.

Cygnus alkoi jyrinällä.

Ursan perinteinen kesätapahtuma Cygnus alkoi ukkosten saattelemana. Koko torstain Jokioisten alueella ja lähistöllä jyrisi ukkonen eikä rankkasateiltakaan vältytty. Varsinaisesti Cygnus pääsi vauhtiin perjantaina, mutta jo torstain Mars-esitelmääni saapui kuuntelemaan arvioltani noin 30 henkilöä.

Tätä kirjottaessani näyttää siltä, että tämän vuoden Cygnuksesta tulee erittäin lämmin ja ukkosten sävyttämä. Saa nähdä kuinka sään suhteen on onni matkassa. Ainakin myrskybongarit tykkäävät ennusteista.

Finntriathlonia Joroisissa.

Tämä blogimerkintä ei liity millään tavalla avaruustekniikkaan tai -harrastukseen. Joskus vaan pitää vetää “kotiinpäin” ja nyt on sen hetki. Kuten moni tietää, olen kotoisin Joroisista. Tänä viikonloppuna (15./16.7.) Joroinen nousi jälleen Suomen kartalle, kun jokavuotiset triathlonin puolimatkan SM-mitalit jaettiin Finntriathlon-kisassa. Itse en osallistunut kisaan, mutta sen verran monta tuttua oli mukana tapahtumassa osallistujana ja kilpailijana, että en voinut olla raahamatta omaa kameraani tien varteen. Tällä kertaa päätin kuvailla kisan pyöräilyosuuksia, koska mielestäni se on kaikkein “kuvauksellinen”. Noh muutama otoksistani jopa onnistui ja laitoin ne galleriaani. Sieltä uteliaimmat voivat käydä ne tsekkaamassa.

Niin ja lauantai-iltapäivä meni Härkämäellä Aurinkopäivää viettäessä… Hauskaa oli ja kiitos kaikille osallistujille. Ensi vuonna sitten uudestaan.

Myrskyjä metsästämässä… jälleen kerran.

Tuli jälleen viikonloppuna jahdattua salamoita ja siinä sivussa myös muutama todella kova sade- ja raekuuro. Yhteensä auton mittariin kertyi varmaan noin 600 kilometriä viikonlopun aikana. Ensimmäisenä päivänä (9.7.) suuntasimme porukalla Jokioisten ja Hämeenlinnan ympäristöön. Tällä reissulla saimmekin kokea lähes kaiken mitä Suomessa voi myrskybongari kokea. Ainoastaan trombi jäi uupumaan. Toisena “metsästyspäivänä” (10.7.) suuntasimme Kouvolan ympäristöön ja vaikkei ennusteet olleet aivan niin lupaavia kuin edellisenä päivänä, emme joutuneet pettymään.

Täytyy sanoa, että nykyteknologia tekee salamakuvauksesta helppoa. Ehkä jopa jo liian helppoa… Itselläni on nyt ollut muumalla kerralla mukana normaali digipokkari jolla olen kuvannut HD-tason videota. Kotona olen sitten katsonut videot läpi ruutu (eng. frame) kerrallaan ja aina kun on sattunut salama videolle, tallentanut sen kuvana. Helppoa, vaikka itse sanonkin. Kehotan siis kaikkia kokeilemaan tätä keinoa salamoiden metsästyksessä. Ainakin alussa. Jos kipinä syntyy, niin sitten voi siirtyä vaativimpiin kuvaustekniikoihin (mm. käyttämään triggereitä yms.). Laitoin muutaman otokseni omaan galleriaani. Lisäksi ohessa on pieni YouTube-video (kuvaajana meteorologi Pauli Jokinen) raekuurosta jonka koimme “metsästyksen” ohessa.

httpv://www.youtube.com/watch?v=7dVAdobpmf8

Kuinka helpottaa avaruuslaitesuunnittelua?

Vaikka kaikki avaruuslaitteet ovat enemmän tai vähemmän uniikkeja ja ne suunnitellaan alusta asti “uudelleen”, niin silti tulee eteen asioita jotka voisi tehdä helpomminkin kuin keksimällä “pyörä” uudelleen. Tässä viimeaikoina olen aloitellut erään projektin instrumenttien mekaanisensuunnittelun ja heti alussa heräsi kysymys “miten voisin nopeiten ja helpoiten mallintaa peruskomponentit joita instrumentissa on?”. Yllättävää kyllä, mutta netistä löytyy erinomaisia komponenttikirjastoja joista voi etsiskellä sopivia komponentteja. Varsinkin http://www.tracepartsonline.net/ ja http://www.3dcontentcentral.com/ sivustot yllättivät positiivisesti. Kannattaakin siis tutustua ko. sivustoihin, jos satutte joskus tarvitsemaan valmiita komponenttien 3D-malleja. Itse ainakin säästän useita tunteja, kun ei tarvitse mallintaa komponentteja.

Mars Science Laboratoryä ja JPL:ää esittelemässä.

Kuten joku aika sitten blogimerkinnässäni mainitsin, pidän tulevalla Cygnuksella esitelmän JPL:ään suuntautuneesta Mars-mönkijän testausmatkasta. Unohdin kokonaan mainita, että itä-suomalaiset voivat kuulla saman esitelmän jo 16.7. Härkämäellä pidettävässä Aurinkopäivässä. Aurinkopäivää vietetään Professori V.A.Heiskasen (23.7.1895 – 23.10.1971) kunniaksi. Heiskanenhan vaikutti Varkauden alueella ja ennen kaikkea Kangaslammilla, jossa Härkämäen observatorio sijaitsee. Muutaman kilometrin päässä observatoriolta sijaitsee vuonna 2005 julkistettu muistomerkki vuoden 1945 auringonpimennysretkikunnan kunniaksi. Heiskanen oli kyseisen retkikunnan johtaja. Tervetuloa siis Aurinkopäivään kuuntelemaan esitelmääni seuraavasta Mars-mönkijästä.