Matka kohden Nordkappia ja Venuksen ylikulkua katsomaan alkaa.

Pitääpä kirjoitella blogiin jotain näin Venuksen ylikulku -matkan alla. Huomenna perjantaina olisi lähtö aamutuimaan ja varsinkin sitten kun saavutamme Norjan rajan olen nettiyhteyden tavoittamattomissa, ainakin suurimman osan ajasta. Olemme kyllä suunnitelleet ostavamme Norjan puolelta datayhteyspaketin kännykkään, mutta se kuinka usein tulee blogiin kirjoiteltua, on vielä täysin arvoitus. Toivottavasti kuitenkin muutamana päivänä olisi aikaa kirjoitella.

Jos retkikuntamme vaiheet kiinnostavat, niin kannattaa seurailla Juutilaisen Jarin ylläpitämää Pimennysmatkaaja-blogia. Se tulee olemaan meidän pääsääntöinen kanava “ulkomaailmaan”. Kuvia emme hirveästi lataile nettiin reissun aikana, mutta jos Venuksen ylikulku näkyy Nordkapissa, niin muutama kuva varmasti ilmestyy Jarin blogiin.

Venuksen ylikulun lisäksi tarkoitus olisi myös hieman geokätköillä. Itselläni ei ole Norjasta yhtään kätköä haettuna, joten olisi mukavaa saada sekin maa “geokartalle”. Noh onneksi kätköily on suhteellisen helppoa, koska likimain kaikkien nähtävyyksien yhteydessä on jokin geokätkö. Eiköhän sitä siis tulee “muutama” kätkö logattua matkan aikana.

Ohessa on vielä fiilistelyn vuoksi kuva edellisestä Venuksen ylikulusta vuodelta 2004 jolloin Härkämäen havaintoryhmä havaitsi ylikulkua Härkämäellä. Silloin saimme reilut 12000 kuvaa, mutta tällä kertaa emme toki aivan samaan pyri. Jos saisimme yhdenkin hyvän h-alpha-kuvan, niin se olisi menestys. Matkan ainoa tarkoitushan ei ole pelkästään havaita ylikulkua, vaan myös tutustua pohjoiseen Norjaan ja sen nähtävyyksiin. Palaillaan asiaa jossain vaiheessa.

Venuksen ylikulku vuonna 2004

Harjoittelemassa Auringon kuvaamista.

Huh hellettä… Hellettä oli, kun aloitimme Juutilaisen Jarin ja Hyvösen Miran kanssa harjoittelemaan Auringon kuvaamista Lunt-kaukoputkella torstaina 17.5. Härkämäen observatoriolla. Ensimmäinen kuvauspäivä osoitti jo sen, että oli todella hyvä idea harjoitella kuvaamista ennen matkalle lähtöä. Opimme nimittäin uskomattoman paljon siitä miten Aurinkoa pitää kuvata h-alpha -kaukoputkella. Toinen harjoittelupäivä, lauantai 19.5., menikin sitten jo tarkemman säädön ja testailun parissa. Muutama todella upea kuvakin saatiin napattua Auringosta. Valitettavasti harjoitteluun ei ole aikaa enempää, kun Norjan reissu lähenee uhkaavasti.

Ohessa on yksi käsitelty kuva jonka otimme harjoittelun yhteydessä. Jos kuvaaminen on vaikeaa ja aikaa vievää, niin kyllä on otettujen kuvien käsittelykin. Täytyy vain ihmetellä, että kuinka paljon “raakakuvista” saadaan ykistyiskohtia esille, kun niitä käsittelee kuvankäsittelyohjelmassa.

Aurinko Lunt-teleskoopin läpi kuvattuna. Kuva: Jari Juutilainen, Harri Haukka ja Mira Hyvönen.

Venuksen ylikulkuun kuukausi.

Kyllä aika kuluu nopeasti. Tuntuu, että edellinen Venuksen ylikulku oli vasta muutama vuosi sitten, mutta johan siitä alkaa kohta olemaan kahdeksan vuotta. Venuksen ylikulku on paitsi minulle, niin myös Härkämäen observatoriolle merkittävä tapahtuma. Vuoden 2004 ylikulku oli ensiaskel observatoriolle kansaivälisiin tutkimushankkeisiin. Allekirjoittanut ja Juutilaisen Jari edustimme Härkämäen observatoriota mm. Tsekissä pidetyssä Venus Transit 2004 -konferensissa. VT2004-hankkeen vanavedessä Härkämäen havaintotiimi on osallistunut useisiin kansainvälisiin projekteihin ja konferensseihin. Myös pari Nature-lehden julkaisuakin on napsahtanut observatorion ansiolistalle.

Ei siis ihme, että nyt noin kuukauden päästä (5.-6.6.) tapahtuva Venuksen ylikulku nostattaa tunteita ja mielenkiintoa. Jo aikoinaan päätimme Jarin kanssa, että pyrimme havaitsemaan myös vuoden 2012 ylikulun kokonaisuudessaan jossain päin maailmaa. Noh tämän seurauksena olemme päätyneet matkaamaan pohjoiseen Norjaan, Nordkappiin. Nordkappia pohjoisemmaksi tosin emme enää voisi juuri mennäkkään, ainakaan autoilemalla. Matkasuunnitelmat on nyt lyöty lukkoon. Mökit vuokrasimme jo aikoja sitten ja nyt viimeisimpänä varasimme vuokra-auton. Päädyimme vuokra-autoon ihan sen vuoksi, että kellään matkalaisista ei ole omaa autoa jonne kaikki tarvitsemamme tavarat mahtuisivat. Reilun viikon reissua varten pitää kuitenkin ottaa aika paljon tavaraa mukaan. Mukaan lukien kaukoputki, Härkämäen Lunt-aurinkoteleskooppi. Tarkoituksemme olisi saada mahdollisimman hyviä h-alpha -kuvia Auringosta ja Venuksesta sen edessä. Kuvaamista pitää kuitenkin harjoitella ennen reissua ja olemme sopineetkin, että harjoittelemme kuvaamista helatorstaiviikolla.

Enemmän tietoa “Nordkapp Expedition” -ryhmämme matkasta ja suunnitelmista löytyy Jarin Pimennysmatkaaja-blogista. Kannattaakin tallentaa blogin osoite tietokoneelle muistiin, koska se tulee olemaan myös blogi joka seuraa matkaamme mahdollisimman reaaliajassa.

EPSC-DPS Nantes, päivä 4.

Torstai oli EPSC-DPS:n ensimmäinen “Härkämäkipäivä”. Pidimme pitkän yhteenveto- ja suunnittelupalaverin iltapäivällä yhdessä konferenssikeskuksen pienistä luentosaleista. Tuomo piti myös lyhyen yhteenvedon Härkämäen observatorion havainnoista joita on tehty tammikuun Grazin tapaamisen jälkeen. Lisäksi palaverissa käsiteltiin mm. ensi vuoden Venuksen ylikulkua ja GAIA-hankkeen mahdollisia tukihavaintoja. Edellinen, vuoden 2004, Venuksen ylikulkuhan on Härkämäen historiassa tärkeä etappi, koska sen myötä observatorio käytännössä aloitti kansainvälisen toimintansa. Edellä mainittujen aiheiden lisäksi suurimman roolin kokouksessa sai havaintokampanja jossa havaittiin EV Lacertae tähteä. Kyseinen havaintokampanja järjestettiin jonkin aikaa sitten, mutta Suomessa siihen ei voitu osallistua, koska säät olivat surkeat kaikkialla, myös Härkämäellä. Kampanjan tarkoituksena oli havaita tähden roihupurkauksia, samanlaisia jotka aiheuttavat mm. revontulet Maassa. Alustavien tuloksien perusteella kampanja oli ihan hyvä menestys ja jatkossa on tarkoitus järjestää uusi kampanja. Toivottavasti silloin myös Härkämäellä voitaisiin tehdä havaintoja.

Perjantaina on sitten vuorossa koko matkan “pihvi”, kun Tuomo pitää puheen Härkämäen havainnosta. Tämä on yksi uusi luku Härkämäen observatorion historiassa, koska koskaan aikaisemmin ei Härkämäen havainnoista ole pidetty puhetta tieteellisessä konferenssissa. Postereita on ollut jo useita, mutta puheita ei siis aiemmin ole ollut.

Tuomon puheen jälkeen meidän pitääkin sitten jo kiirehtiä juna-asemalle ja ottaa suunta kohden Pariisin lentokenttää ja lopulta Suomea. Lauantaina onkin sitten jo tiedossa Avaruusviikon tapahtuma Heurekassa, jossa allekirjoittaneen pitää esitellä MetNet-laskeutujaa. Kiirettä siis pitää. Perjantaista kertova blogimerkintä onkin sitten viimeinen EPSC-DPS:n osalta ja kirjoittelen sen sitten kun olen saapunut takaisin Suomeen.

EPSC-DPS:n sisäänkäynti.

EPSC-DPS Nantes, päivä 3.

Keskiviikko oli jälleen kiireinen kokouspäivä. En ehtinyt käymään kuuntelemassa yhtäkään luentoa. Aamupäivällä piti tehdä rästihommia pois ja päivitellä Europlanet NA2:n nettisivuja iltapäivän kokousta varten. Nämä rästihommat sitten veivätkin koko aamupäivän ja lounaskin piti syödä kiireellä, ettei myöhästy iltapäivän kokouksesta. Onneksi ilta sentään oli vaihteeksi hieman rennompin, kun menimme Oskun ja Tuomon kanssa EPSC-DPS:n gaalaillalliselle Nautilius-laivalle joka sijaitsee aika lähellä hotelliamme. Ennen illallista saimme nauttia paikallisen mekaanisen museon antimista. Museon vetonaula oli noin kymmen metriä korkea norsu joka saatteli gaalavieraat laivalle illallista syömään. Siinäpä se sitten ilta kuluikin rupatellessa ja hyvää ruokaa syödessä.

Laitoin muuten jo jonkin verran kuvia Nantesin matkasta galleriaani. Laitan lisää kuvia sitten kun kotiudun takaisin Suomeen. Lisäksi alla on kuva tiistain posterisessiosta jossa Osku esittelee omaa Viking-posteriaan mm. Tuomolle.

Osku Kemppinen esittelee Viking-posteriaan EPSC-DPS:ssä.

EPSC-DPS Nantes, päivä 2.

Konferenssin toinen päivä alkoi omalta osaltani rennosti. Otin vähän vapaata aamupäiväksi ja kiersin Nantesin keskustan tuntumassa etsimässä geokätköjä. Kolme tuli löydettyä ja samalla näki paikallisia nähtävyyksiä. Päivällä suuntasin konferenssikeskukseen jossa tapasin sänköpurjeen keksijän Pekka Janhusen. Päätimme kiirehtiä porukalla lounaalle heti puolenpäivän jälkeen, koska tuntuu että Ranskassa lounas on nautittava kello 12-15 tai muuten jää ilman. Tai ainakin ravintolat myyvät “ei-oota” ko. ajan ulkopuolella.

Härkämäen havaintotiimin toinen jäsen, Tuomo Salmi, saapui iltapäivällä Nantesiin. Suuntasimme Tuomon kanssa ensitöiksemme konferenssikeskukseen ilmoittautumaan ja katsomaan posterisessiossa olevaa Oskua ja hänen posteriaan. Kauan emme tosin voineet postereihin tutustua, kun piti Oskun kanssa kiirehtiä tärkeään palaveriin. Kyseinen palaveri kestikin reilusti yli ilta kahdeksaan. Siinä se päivä sitten olikin.

Ohessa on vielä lupaamani kuva konferenssin näyttelystä jossa on esillä NASAn marsmönkijöitä.

EPSC-DPS Nantes näyttelyaluetta

EPSC-DPS Nantesin näyttelyaluetta. Kuvassa oleva iso mönkijä on MSL.

Talkoilemassa Härkämäen observatoriolla.

Härkämäen talkoot jatkuivat jälleen viime lauantaina (30.7.) ja kun itse satuin olemaan paikkakunnalla, niin lähdin mukaan talkoilemaan. Työt ovat edenneet kerhotalon työmaalla ihan mukavasti ja näyttää nyt siltä, että talvella päästään talkoilemaan sisätilojen parissa. Nimittäin lauantain talkoissa katselimme jo millaisia ovia ja ikkunoita taloon on tulossa. Kun ne saadaan asennettua, niin silloin talo on “suljettu” ja sisähommia voi tehdä vaikka kuinka kovilla paukkupakkasilla.

Lauantain ohjelmassa oli mm. räystäslautojen ja julkisivulautojen maalausta sekä välikaton ilmastointiputkien suunnittelua ja asennusta. Allekirjoittanut ja Kumlinin Tommi maalasimme räystäslautoja ja maalin loputtua siirryimme tekemään polttopuita. Kovin paljoa maalaushommia ei enää ole tiedossa kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Kunhan saamme ulkolaudoituksen asennettua, niin talo näyttää jo hyvinkin “valmiilta”, siis ulkopuolelta.

Tarkoitus olisi vielä jatkaa talkoilua loman aikana ainakin yhtenä päivänä. Lisää maalaushommia olisi nimittäin tiedossa. Mutta täytyy kyllä tunnustaa, että odotan vieläkin enemmän sitä kun pääsemme sisätöihin ja talon todellinen ulkoasu alkaa muotoutumaan. Sokerina pohjalla (jossain vaiheessa) tietysti odottaa talon saunan testaaminen. Sitä odotellessa…

Mars Science Laboratoryä ja JPL:ää esittelemässä.

Kuten joku aika sitten blogimerkinnässäni mainitsin, pidän tulevalla Cygnuksella esitelmän JPL:ään suuntautuneesta Mars-mönkijän testausmatkasta. Unohdin kokonaan mainita, että itä-suomalaiset voivat kuulla saman esitelmän jo 16.7. Härkämäellä pidettävässä Aurinkopäivässä. Aurinkopäivää vietetään Professori V.A.Heiskasen (23.7.1895 – 23.10.1971) kunniaksi. Heiskanenhan vaikutti Varkauden alueella ja ennen kaikkea Kangaslammilla, jossa Härkämäen observatorio sijaitsee. Muutaman kilometrin päässä observatoriolta sijaitsee vuonna 2005 julkistettu muistomerkki vuoden 1945 auringonpimennysretkikunnan kunniaksi. Heiskanen oli kyseisen retkikunnan johtaja. Tervetuloa siis Aurinkopäivään kuuntelemaan esitelmääni seuraavasta Mars-mönkijästä.

Tervetuloa uuteen Kassiopeian blogiin.

Tervehdys kaikille!

Olet juuri saapunut uuteen avaruustekniikkaan ja tähtiharrastukseen keskittyvään blogiini. Vastaavan tyylisiä blogeja on netti pullollaan joten on ehkä syytä kysyä mitä uutta juuri tämä blogi tuo tullessaan. Noh vastaus on helppo, avaruusinsinöörin näkökulmia avaruustekniikkaan ja meneillään oleviin hankkeisiin. Itse työskentelen Ilmatieteen laitoksella pääasiassa Mars MetNet -hankkeen parissa ja sen myötä olen päässyt tutustumaan avaruusasioihin hieman toisesta näkökulmasta kuin moni muu. Se mistä tähän blogiin kirjoitan, riippuu pitkälti siitä mikä juuri minua ko. ajankohtana kiinnostaa eniten. Mutta varmaa on se, että blogi ei tule olemaan jälleen yksi uusi “uutissivusto”. Uutisblogeja on satoja, myös avaruustekniikan alueella, ja uutisista kiinnostuneet voivat suunnata niiden pariin. Lupaan kuitenkin, että blogissani tulee olemaan mielenkiintoisia artikkeleita joita ei muualla netissä taatusti ole.

Lopuksi haluan kiittää Warkauden Kassiopeiaa siitä, että sain perustaa tämän blogin yhdistyksen palvelimelle. Tämä blogi onkin nyt tätä kirjottaessani kolmas Kassiopeian sivujen alla toimiva blogi.