Kassiopeian 10v-tilaisuuden jälkimaininkeja.

Viime viikonloppuna (23.10.) pidettiin Kassiopeian 10v-tilaisuus jossa palkittiin Kassiopeian jäseniä hienoilla viireillä, jaettiin kesäkuvakilpailun palkinnot ja päästiin nauttimaan Jari Mäkisen hienosta luennosta. Yllätyksekseni allekirjoittanut oli yksi Kassiopeian viireillä palkituista. Kiitokset yhdistykselle tästä hienosta muistamisesta. Viiri on nyt asetettu arvoiselle paikalleen.

Jari Mäkisen luento ei alkanut ihan toivotulla tavalla. Nimittäin, jälleen kerran, Varkauden kirjaston tietotekniikka petti. Kaikki näytti hyvältä vielä 15 minuuttia ennen luentoa, mutta kuin kirouksena videotykki päätti sammuttaa itsensä juuri kun luentoa seuraamaan tullut yleisö alkoi valumaan auditorioon. Onneksi meillä oli ohjelmassa edellä mainitut muistamiset ja palkintojen jaot. Saimme niillä nimittäin lisäaikaa videotykkiongelman ratkaisuun. Aikamme räplättyämme, kuin ihmeenkaupalla, videotykki alkoi toimimaan ja luento pääsi alkamaan “vain” 20 minuuttia myöhässä. Tilasimme jo varatykin paikalle, kun tilanne näytti todella onnettomalta. Noh mitä sitten opimme tästä. Ainakin sen opimme, että aina pitää olla yhdistyksen oma videotykki mukana, vaikka paikanpäällä olisikin “toimiva” videotykki. Onneksi kirjaston videotykki sentään toimi moitteettomasti luennon loppuun asti ja emme enää kokeneet verenpainetta nostavia ongelmia.

Jarin esitys oli loistava. Vaikka aikaa olikin rajallisesti ja aihealue erittäin laaja, niin Jari onnistui erinomaisesti poimimaan kaikki oleelliset seikat avaruusmatkailun saralta. Olipahan siellä muutama mielenkiintoinen fakta joita minäkään en ennen Jarin luentoa tiennyt. Myös yleisö oli tyytyväinen näkemäänsä ja kuulemaansa. Luennosta ja oheisohjelmasta on muutamia kuvia Kassiopeian galleriassa. Käykeepä siis tsekkaamassa ne jos kiinnostaa.

Jari Mäkinen esittelee "avaruusruokaa" jota voi ostaa lähimarketista.

Jari Mäkinen esittelee "avaruusruokaa" jota voi ostaa lähimarketista. Kuva: Jari Juutilainen.

Kassiopeian juhlaviikonloppu edessä.

Tuleva viikonloppu on Warkauden Kassiopeian juhlaviikonloppu. Tänä syksynä tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun joukko Varkauden alueen tähtiharrastajia kokoontui Varkauden lukiolle perustamaan uutta tähtiharrastusyhdistystä. Aika on kulunut nopeasti tästä kokouksesta ja paljon on sen jälkeen tapahtunut. En tässä nyt sen enempää muistele historiaa. Siitä kiinnostuneet voivat lukea tuoreimman Ad Astran jossa on kattava historiikki Kassiopeian ensimmäisestä vuosikymmenestä.

Haluan kuitenkin tässä muistuttaa blogini lukijoita tulevan sunnuntain (23.10.) 10-vuotis juhlaluennosta jonka pitää tiedetoimittaja Jari Mäkinen. Jarin luento pidetään Varkauden kirjastolla kello 14:00 alkaen. Toivonkin, että paikan päällä nähdään suuri joukko avaruusasioista kiinnostuneita ihmisiä.

Omalta osaltani tuleva viikonloppu koostuu juhlaluennon lisäksi myös Härkämäen observatorion kerhotalotalkoista ja sen jälkeen pidettävästä, jo perinteisestä, peli-illasta. Toivon, että näen talkoissa ja miksei myös peli-illassa vanhoja ja uusia kassiopeialaisia. Peli-illat ovat olleet säännöllisen epäsäännöllinen aktiviteetti Härkämäellä. Yleensä olemme pelailleet suhteellisen pienellä joukolla, mutta jos blogin lukijoissa on innokkaita pelaajia jotka haluavat lisätietoa aiheesta, niin ottakaapa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Ad Astra 2/2011 on ilmestynyt ja kesäkuvakilpailun voitti…

Tommi Kumlin alla olevalla auringonlaskukuvallaan. Te ketkä ette pääse lukemaan Ad Astraa, niin ohessa poiminnat siitä mitä mieltä kilpailun tuomaristo oli Tommin kuvasta.

“Asettelu toimii, rajaus toimii, värit mahtavat – todella upea kuva.”

“Värien puolesta kisan kirkas ykkönen. Upea iltarusko. Julisteainesta.”

“Täydet pisteet tälle kuvalle. Ei löydy mitää moitittavaa. Asettelu on täydellinen ja niin on kaikki muutkin kategoriat. Mielestäni kisan paras kuva.”

Tommin kuva sain kaikkiaan 70/75 pistettä ja oli kirkkaasti kisan paras kuva. Tommia voidaan pitää todellakin selvänä voittajana, koska hänen toinen kuvansa ylsi kolmannelle sijalle pistein 63/75. Toisen sijan kisassa nappasi Riittä Vähävihu pistein 64/75. Tommin “kaksoisvoittokaan” ei siis ollut kaukana. Odotankin mielenkiinnolla millaisia kuvia näemme Tommilta tulevina vuosina. Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat, siis myös ne jotka eivät ole Ad Astrassa, löytyvät Kassiopieian galleriasta.

Ad Astra 2/2011 tulee nettiin myös ihan piakkoin, kohan on vaan varmaa, että kaikki Kassiopeian jäsenet ovat saaneet oman paperisen versionsa postiluukusta. Lehti tulennee nettiin siis joskus ensi viikon aikana.

Seuraava Kassiopeian kohokohta on sunnuntaina 23.10. pidettävä 10-vuotis juhlaseminaari jossa luennoi tiedetoimittaja Jari Mäkinen. Jari voitti juuri tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja hänen on erinomainen luennoitsija. Nyt varkauden alueella asuvilla onkin oiva tilaisuus tulla kuuntelemaan Jaria ja kyselemään mm. millaista astronautin elämä oikein on. Laittakaapa siis kalenteriinne Jarin luento jos se ei siellä jo ole. Luennon yhteydessä jaamme myös palkinnot kuvakilpailun voittajillle ja kaikille osallistujille.

Avaruusviikko 2011 takanapäin. On yhteenvedon aika.

Empä ole muistanut, tai lähinnä ehtinyt, kirjoittaa blogiini mitään juuri päättyneestä kansainvälisestä avaruusviikosta. Syy tietysti on selvä tätä blogia seuraaville. Olin työmatkalla Nantesissa ja sen vuoksi avaruusviikko meni täysin töiden parissa. Omalta osaltani kuitenkin tein avaruusviikon valmistelut jo hyvissä ajoin ennen Nantesin matkaani. Periaatteessa avaruusviikon Suomen koordinaattorin, siis minun, pitääkin tehdä kaikki kuntoon ennen viikkoa. Viikon aikana sitten vaan katsellaan ja kuunnellaan miten koordinointi on onnistunut.

Täytyy sanoa, että tänä vuonna avaruusviikko onnistui Suomessa ihan hyvin. Viikon päätapahtumaksi nousi Heurekassa pidetty “Avaruusmatka 2011” -tapahtuma joka keräsi ensiarvioiden mukaan noin 3000 kävijää. Toki moni näistä kävijöistä oli normaaleja Heurekan kävijöitä, mutta Ursan ja SATS:n organisoimissa oheistapahtumissa (esitelmät, rakettiammunta, lastentyöpaja ja planetaario) oli välillä porukkaa oikein tungokseen asti. Tämä oli tietysti ilahduttavaa ja lupaa hyvää tuleviksi vuosiksi. Mikä parasta, myös Heurekan väki oli tyytyväinen tapahtumaan. Muualla Suomessa aktiivisuus olikin sitten vaihtelevaa. Ainakin Jyväskylän ja Järvenpään suunnilla oli hyvin ohjelmaa viikon aikana, mutta monilla “perinteisillä” tähtiharrastuspaikkakunnilla oli hyvinkin hiljaista. En tiedä mistä tämä johtui. Olisiko monilla paikkakunnilla painanut vielä kansainvälisen tähtitieteen vuoden 2009 jälkeinen väsymys vai oliko kysymys rahoituksesta? Tulevina vuosina pitää kuitenkin miettiä koko tähtiharrastuskentän kanssa, että miten avaruusviikko saadaan todellisuudessa koko Suomen kattavaksi tapahtumaksi. Yksi pelkoni on, että avaruusviikosta tulee pääkaupunkiseudulle keskittyvä tapahtuma ja muu Suomi jää kokonaan paitsioon. Toisaalta pääkaupunkikeskisyys on yleinen “ongelma” Suomessa ja täysin siltä ei voida välttyä avaruusviikonkaan kohdalla. Olisi kuitenkin tulevaisuuden kannalta hyvä, jos muutkin suuret kaupungit ja niissä toimivat yhdistykset ottaisivat avaruusviikon omakseen ja yhdeksi vuoden päätapahtumista tähtiharrastuspuolella. Varsinkin, jos ja kun tarkoituksena on tuoda astronautti tai kosmonautti Suomeen avaruusviikolla seuraavan kolmen vuoden sisällä, niin yhteistyö pääkaupunkiseudun ulkopuolisten tähtiharrastusyhdistyksien kanssa on tärkeää. Astronauttivierailun yhtenä ideana on nimittäin alustavasti ollut se, että astronautti (tai kosmonautti) vierailisi useammalla paikkakunnalla viikon aikana. Yksi paikka lienee luonnollisesti pääkaupunkiseutu, mutta toinen vierailupaikkakunta olisikin sitten jokin muu “strategisesti” sopiva paikkakunta. Tämän toisen paikkakunnan valintaa tietysti helpottaa se, että paikkakunnalla on ja on ollut kiinnostusta avaruusviikkoa kohtaan. Siinäpä siis jotain porkkanaa tuleville vuosille. Niin ja toki täytyy muistaa, että astronautti-/kosmonauttivierailu vaatii myös rahoitusta. Eli ennen kuin siitä tulee todellisuutta, niin pitää tehdä hartiavoimin työtä rahoittajien löytämiseksi. Joten jos haluat rahoittaa vierailua, niin otappa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Tässä on tietysti myös mainittava se, että vaikka olen avaruusviikon kansallinen koordinaattori, niin se ei tarkoita sitä, että allekirjoittanut järjestää avaruusviikolla ohjelmaa eri puolilla Suomea. Tapahtumien järjestämisessä suurin rooli on paikallisilla tähtiharrastusyhdistyksillä. Koordinaattorin tehtävänä on lähinnä toimittaa tietoa ja tarvittaessa antaa vinkkejä sekä neuvoja mitä tapahtumia voisi järjestää. “Vastuu” tapahtumien lopullisesta järjestämisestä on kuitenkin kokonaan paikallisten tahojen.

Lopuksi halua vielä kiittää Ursaa ja Heurekaa sekä kaikkia muita jotka teitte vuoden 2011 avaruusviikosta onnistuneen tapahtuman. Ensi vuonna sitten uudelleen.

EPSC-DPS Nantes, päivä 5. Viimeistä viedään.

Perjantai 7.10. oli sitten vihon viimeinen EPSC-DPS konferenssin päivä. Ja se oli myös se päivä jolloin tuntui olevan eniten kiireitä. Allekirjoittanut joutui hieman yllättäen Tähdet ja Avaruus -lehden kuvaajaksi, kun piti ottaa lehteä varten kuvia Planetary Societyn Emily Lakdawallasta. Hän pitää mm. Plantary Soscietyn blogia. Itseasiassa yritin tavoitella häntä koko ESPC-DPS viikon ajan kuvausta varten, mutta vasta torstaina sain häneen yhteyden. Noh onneksi kuvaus oli nopea, noin viisi minuuttia. Siihen ei siis kulunut kovin paljon aikaa.

Perjantain ehdoton kohokohta oli Tuomon pitämä puhe Härkämäen observatorion eksoplaneettahavainnoista. Tuomo piti erinomaisen puheen ja mikä positiivisinta, häneltä kyseltiin paljon kysymyksiä. Jopa session jälkeen Tuomo sai vastailla kysymyksiin. Tämä ei ole ihan tavallista, koska normaalisti esityksien jälkeen kysymyksiä ei juurikaan tule ja jos tulee, niin kysyjänä on yleensä session puheenjohtaja joka tekee jonkun peruskysymyksen. Oli siis hienoa huomata, että Härkämäen havaintotyö selvästi kiinnosti noin 20 hengen yleisöä.

Tuomon esitelmän jälkeen minun ja Oskun piti kiirehtiä juna-asemalle. Tässä tulikin sitten koko matkan suurin mutka. Osa Ranskan junista oli nimittäin lakossa ja emme tienneet, että kulkevatko junat Nantesista Pariisiin. Onneksi odottamisen jälkeen juna kuitenkin lähti kohden Pariisia, tosin noin 20 minuuttia myöhässä. Junamatka menikin sitten hyvin, mutta Pariisin päärautatieasemalta lentokentälle menevä linja-auto sai sitten meidänkin otsat ryppyyn. Linja-automatka kesti nimittäin noin puolitoista tuntia. Aloimme jo loppuvaiheessa vilkuilemaan kelloa, että ehdimmekö edes Suomeen suuntautuvaan lentokoneeseen. Onneksi kuitenkin lentokentällä ei ollut ruuhkaa ja pääsimme onnellisesti perille. Tuomolla taasen oli hieman huononmpi tuuri. Hänen junansa Nantesista piti aikataulun mukaan lähteä noin reilu tunti meidän jälkeen ja jos kaikki olisi mennyt aikataulussa, niin hän olisi saapunut noin tuntia ennen lentokoneen lähtöä lentoasemalle. Tuomon kohdalla Nantesin suora junayhteys lentoasemalle oli heti lähtiessään 40 minuuttia myöhässä. Siis vaikka juna olisi muuten ajanut lentoasemalle “aikataulussa”, niin Tuomolle olisi jäänyt vain 20 minuuttia siiryä koneeseen. Onneksi lentomme myöhästyi noin kymmenen minuuttia ja Tuomo ehti just ja just lennolle. Ilman lennon myöhästymistä Tuomo olisi jäänyt “rannalle”. Onneksi kuitenkin kaikki sujui loppujen lopuksi hyvin ja me kaikki pääsimme onnellisesti takaisin Suomeen.

Tuomo Salmi esitelmöimässä Härkämäen havaintotyöstä EPSC-DPS:ssä.

EPSC-DPS Nantes, päivä 4.

Torstai oli EPSC-DPS:n ensimmäinen “Härkämäkipäivä”. Pidimme pitkän yhteenveto- ja suunnittelupalaverin iltapäivällä yhdessä konferenssikeskuksen pienistä luentosaleista. Tuomo piti myös lyhyen yhteenvedon Härkämäen observatorion havainnoista joita on tehty tammikuun Grazin tapaamisen jälkeen. Lisäksi palaverissa käsiteltiin mm. ensi vuoden Venuksen ylikulkua ja GAIA-hankkeen mahdollisia tukihavaintoja. Edellinen, vuoden 2004, Venuksen ylikulkuhan on Härkämäen historiassa tärkeä etappi, koska sen myötä observatorio käytännössä aloitti kansainvälisen toimintansa. Edellä mainittujen aiheiden lisäksi suurimman roolin kokouksessa sai havaintokampanja jossa havaittiin EV Lacertae tähteä. Kyseinen havaintokampanja järjestettiin jonkin aikaa sitten, mutta Suomessa siihen ei voitu osallistua, koska säät olivat surkeat kaikkialla, myös Härkämäellä. Kampanjan tarkoituksena oli havaita tähden roihupurkauksia, samanlaisia jotka aiheuttavat mm. revontulet Maassa. Alustavien tuloksien perusteella kampanja oli ihan hyvä menestys ja jatkossa on tarkoitus järjestää uusi kampanja. Toivottavasti silloin myös Härkämäellä voitaisiin tehdä havaintoja.

Perjantaina on sitten vuorossa koko matkan “pihvi”, kun Tuomo pitää puheen Härkämäen havainnosta. Tämä on yksi uusi luku Härkämäen observatorion historiassa, koska koskaan aikaisemmin ei Härkämäen havainnoista ole pidetty puhetta tieteellisessä konferenssissa. Postereita on ollut jo useita, mutta puheita ei siis aiemmin ole ollut.

Tuomon puheen jälkeen meidän pitääkin sitten jo kiirehtiä juna-asemalle ja ottaa suunta kohden Pariisin lentokenttää ja lopulta Suomea. Lauantaina onkin sitten jo tiedossa Avaruusviikon tapahtuma Heurekassa, jossa allekirjoittaneen pitää esitellä MetNet-laskeutujaa. Kiirettä siis pitää. Perjantaista kertova blogimerkintä onkin sitten viimeinen EPSC-DPS:n osalta ja kirjoittelen sen sitten kun olen saapunut takaisin Suomeen.

EPSC-DPS:n sisäänkäynti.

EPSC-DPS Nantes, päivä 3.

Keskiviikko oli jälleen kiireinen kokouspäivä. En ehtinyt käymään kuuntelemassa yhtäkään luentoa. Aamupäivällä piti tehdä rästihommia pois ja päivitellä Europlanet NA2:n nettisivuja iltapäivän kokousta varten. Nämä rästihommat sitten veivätkin koko aamupäivän ja lounaskin piti syödä kiireellä, ettei myöhästy iltapäivän kokouksesta. Onneksi ilta sentään oli vaihteeksi hieman rennompin, kun menimme Oskun ja Tuomon kanssa EPSC-DPS:n gaalaillalliselle Nautilius-laivalle joka sijaitsee aika lähellä hotelliamme. Ennen illallista saimme nauttia paikallisen mekaanisen museon antimista. Museon vetonaula oli noin kymmen metriä korkea norsu joka saatteli gaalavieraat laivalle illallista syömään. Siinäpä se sitten ilta kuluikin rupatellessa ja hyvää ruokaa syödessä.

Laitoin muuten jo jonkin verran kuvia Nantesin matkasta galleriaani. Laitan lisää kuvia sitten kun kotiudun takaisin Suomeen. Lisäksi alla on kuva tiistain posterisessiosta jossa Osku esittelee omaa Viking-posteriaan mm. Tuomolle.

Osku Kemppinen esittelee Viking-posteriaan EPSC-DPS:ssä.

EPSC-DPS Nantes, päivä 2.

Konferenssin toinen päivä alkoi omalta osaltani rennosti. Otin vähän vapaata aamupäiväksi ja kiersin Nantesin keskustan tuntumassa etsimässä geokätköjä. Kolme tuli löydettyä ja samalla näki paikallisia nähtävyyksiä. Päivällä suuntasin konferenssikeskukseen jossa tapasin sänköpurjeen keksijän Pekka Janhusen. Päätimme kiirehtiä porukalla lounaalle heti puolenpäivän jälkeen, koska tuntuu että Ranskassa lounas on nautittava kello 12-15 tai muuten jää ilman. Tai ainakin ravintolat myyvät “ei-oota” ko. ajan ulkopuolella.

Härkämäen havaintotiimin toinen jäsen, Tuomo Salmi, saapui iltapäivällä Nantesiin. Suuntasimme Tuomon kanssa ensitöiksemme konferenssikeskukseen ilmoittautumaan ja katsomaan posterisessiossa olevaa Oskua ja hänen posteriaan. Kauan emme tosin voineet postereihin tutustua, kun piti Oskun kanssa kiirehtiä tärkeään palaveriin. Kyseinen palaveri kestikin reilusti yli ilta kahdeksaan. Siinä se päivä sitten olikin.

Ohessa on vielä lupaamani kuva konferenssin näyttelystä jossa on esillä NASAn marsmönkijöitä.

EPSC-DPS Nantes näyttelyaluetta

EPSC-DPS Nantesin näyttelyaluetta. Kuvassa oleva iso mönkijä on MSL.

EPSC-DPS Nantes, päivä 1.

Huh. Tavoitteeni oli, että kirjoittaisin Nantesin matkan aikana joka päivä jotain blogiini. Saavuimme tänne Nantesiin Kemppisen Oskun kanssa sunnuntai-iltana ja noin 8 tunnin matkustamisen jälkeen oli “mehut” hieman vähissä. Toisaalta eipä matkapäivästä oikein muuta kerrottavaa olisikaan ollut kuin se, että Ranskan maaseutu on junasta katsoen aika tylsä.

Varsinainen EPSC-DPS -konferenssi alkoi maanantaina 3.10. Suuntasimme Oskun kanssa konferenssikeskukseen heti aamulla laittamaan paikoilleen matkassani olleita postereita. Alkuviikosta (ma-ke) esillä on Oskun Viking-dataa käsittelevä posteri ja MetNet-hankkeen posteri. Loppuviikosta (ke-pe) ripustamme näytteille lisää postereita. Itselläni tai Härkämäen observatoriolla ei ole tällä kertaa posteria esillä, koska Salmen Tuomo pitää puheen Härkämäen havainnoista perjantaina 7.10. Minun osuuteni täällä on ottaa osaa amatööritutkimustyöpajaan yhdessä Tuomon kanssa ja hoitaa Ilmatieteen laitoksen puolelta Europlanet NA2:n asioita. Lisäksi on muutamia hankekokouksia joihin minun pitää osallistua.

Ensimmäisenä päivänä en juuri ehtinyt osallistua luennoilla. Allekirjoittanut kävi kuuntelemassa päivällä vinkkejä siitä miten kirjoitetaan hyvä lehdistötiedote. Lisäksi kävimme Oskun kanssa vähän aikaa kuuntelemassa Titan-sessiota. Ilta taas meni Europlanet NA2 -kokouksessa. Luentojen lisäksi täällä on todella upea näyttely jossa on esillä mm. 1:1 malli seuraavasta NASAn marsmönkijästä, MSL:stä. Kyseinen laite on radio-ohjattava ja NASAn kaverit näyttivätkin välillä kuinka mönkijä oikein toimii. Oli aika mukavaa nähdä mönkijä toiminnassa, onhan siinä mukava myös Ilmatieteen laitoksen instrumentteja. Alla on kuva konferenssikeskuksen ala-aulasta jossa osa postereista sijaitsee. Laitan myöhemissä blogimerkinnöissä lisää kuvia mm. näyttelystä.

EPSC-DPS 2011 Nantes

EPSC-DPS Nantes. Alakerran posterialuetta.